Tietoturvan osaajapulaa ratkotaan rahalla

Tietoturvayritykset F-Secure ja sirujätti Intel vastaavat rahalahjoituksella asiantuntijoiden tarpeeseen Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston HAIC-tutkimuskeskuksen kanssa. Tarkoitus on jakaa lahjoituksesta huippuopiskelijoille apurahoja. Myös Nixu Corporation tulee HAIC-keskuksen tukijaksi.

Tietoturvan merkitys kasvaa digitalisaation lisääntyessä. Osaavien tietoturva-ammattilaisten tarve on lisääntynyt dramaattisesti ja avoinna olevien työpaikkojen lukumäärä ylittääkin merkittävästi pätevien hakijoiden määrän.

Samalla kasvaa myös huoli siitä, että monilta tietoturva-ammattilaisilta puuttuu riittävä koulutus heidän nykyiseen työhönsä. Siksi F-Secure ja Intel ovat päättäneet tehdä lahjoituksen Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston yhteiselle tietoturvan opetusta ja tutkimusta edistävälle HAIC-tutkimuskeskukselle. Myös Nixu Corporation tukee HAIC-tutkimuskeskusta.

”Kyberturvallisuuden tutkimukseen ja koulutukseen panostaminen on välttämätöntä, kun halutaan turvata ne tietokoneverkot ja kriittiset infrastruktuurit, joista me kaikki olemme riippuvaisia”, sanoo F-Securen toimitusjohtaja Samu Konttinen.

Tietoturvayritysten lahjoitukset käytetään apurahoihin, joita myönnetään maahan opiskelemaan tulevien tietoturva-alaan keskittyvien maisteriopiskelijoiden elinkustannusten kattamiseksi.

”Teollisuus on tulevaisuudessakin riippuvainen kasvavasta määrästä kyberturvallisuuden asiantuntijoita. Intel tukee tämän tärkeän alan tutkimusta ja koulutusta tekemällä yhteistyötä HAIC-tutkimuskeskuksen kanssa”, korostaa johtava teknologian tutkija Matthias Schunter Intel Labsilta.

Yliopistot päättivät perustaa HAIC-tutkimuskeskuksen vuonna 2016. Keskuksen tarkoituksena on toimia yhteisenä rajapintana tietoturvan tutkimukseen ja opetukseen päin kummassakin yliopistossa.

Kuva: Aalto-yliopisto / Aki-Pekka Sinikoski

Päivitetty 10.24

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa. (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2016