Valmet Automotivelle kasvupalkinto

Järjestyksessään kolmas kasvupalkinto myönnetään Valmet Automotivelle. Uudenkaupungin autotehdas oli selkeä valinta vuoden kasvupalkinnon saajaksi. Yritys on nostanut tuotantomääriään ja samaan aikaan kehittänyt uutta bisnestä akkupaketeista.

Kasvu Open jakaa kerran vuodessa Suomen Kasvupalkinnon yritykselle, joka on tehnyt rohkeita päätöksiä viennin, uusien työpaikkojen ja innovaatioiden edistämisessä ja on poikkeuksellisella tavalla nostanut Suomen taloutta kasvuun.

Uusimpana yritys panostaa akkuteknologian paketointiin. Kuvassa sähköisen Avant-työkoneen akkupaketti.

Palkinnolla halutaan nostaa esiin Mercedes-Benzin GLC-katumaasturin valmistuksen tuomia investointi- ja työllisyysvaikutuksia.

Vuoden 2017 alussa käynnistynyt valmistus sekä tuotantomäärien nopea nostaminen ennätystasolle vaati noin 2000 työntekijän palkkaamisen tilauskannan toteuttamiseksi. Lisäksi yhtiö investoi kymmeniä miljoonia euroja hitsaamon, kokoonpanon ja maalaamon tiloihin.

Valmet Automotive työllistää yli 5000 osaajaa Suomessa, Saksassa, Puolassa ja Espanjassa.

LISÄÄ: Uusiteknologian uutinen (LINKKI) Valmet automotive hakee akuista uutta kasvualuetta

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa (LINKKI).

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2016

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2017