Raportti: Dataosaaminen korostuu EU-säädöksissä – datasta uutta bisnestä

Euroopan unionissa toukokuussa vahvistuva henkilötietosuoja tarkoittaa kuluttajalle uusia palveluja ja valinnanmahdollisuuksia. Samalla se luo uuden VTT:n raportin mukaan suomalaisyrityksille mahdollisuuksia dataperusteisen liiketoiminnan piristymiseen.

VTT on selvittänyt Suomen valmistautumista muutokseen nyt julkaistavassa raportissaan, jossa se antaa myös eväät menestyä uudistuvilla EU:n sisämarkkinoilla. Raportissa VTT esittelee viisi keinoa, joilla Suomi kääntää tiukentuvan kilpailun menestyksekseen.

Dataan liittyvällä sääntelyllä halutaan edistää uusien kaupallisten palvelujen syntymistä ja vahvistaa eurooppalaisten yritysten asemaa maailman digitaalitaloudessa yhdenmukaistamalla tietosuojalainsäädäntöä EU-alueella. Samalla halutaan lisätä kuluttajien valinnanmahdollisuuksia ja parantaa yksilön oikeutta hallita omaa dataansa.

EU:n yleinen tietosuoja-asetus velvoittaa rekisterinpitäjää kertomaan selkeästi, mitä tietoa henkilöstä kerätään, mihin sitä käytetään ja kuinka kauan tietoja säilytetään. Tärkeintä on, että kuluttaja datan tuottajana ja palvelujen käyttäjänä voi luottaa palvelujen tarjoajiin ja omien tietojensa käsittelyyn yksityisyydensuojaa vaarantamatta.

Keskeiset yrityksen toimintaan liittyvät tekijät tulisi hahmottaa ajoissa, koska sillä on vaikutusta liiketoimintaan. Raportin mukaan henkilökohtaisen ja teollisuuden datan hyödyntäminen yhdessä julkisesti saatavilla olevan datan kanssa synnyttävät VTT:n mukaan parhaimmillaan datamarkkinat, joista kaikki hyötyisivät.

Uudenlaista osaamista kaivataan VTT:n raportin mukaan kipeästi. Tärkeintä on muistaa, että onnistuminen vaatii liiketoiminnan muutoksen ymmärtämistä, kun kilpailu lisääntyy vähitellen ja asiakkaiden valinnanmahdollisuudet kasvavat.

Viisi suositusta

  • Ollaan edelläkävijöitä, hyödynnetään ensitoimijan tilaisuus
  • Yrityksissä katse käännettävä sisäisistä haasteista asiakasratkaisuihin
  • Julkiset toimijat oppimaan yhdessä hallinnollisten rajojen yli
  • Moniosaamista tarvitaan
  • Vaikutetaan digitaalisten sisämarkkinoiden kehittymiseen

LISÄÄ: Data liiketoiminnan moottorina – tietosuoja kilpailukyvyn vauhdittajana (LINKKI, pdf)

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa (LINKKI).

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2017