Nanotieteen palkinto Suomeen

Aalto-yliopiston nanotekniikan professori Esko Kauppinen on saanut ensimmäisenä suomalaisena Unescon nanotieteen palkinnon. Kauppisen tutkimusaloja ovat nanohiilimateriaalit ja hiilen nanonuput.

Palkinto myönnettiin Aalto-yliopiston professori Esko Kauppiselle tunnustuksena huomattavasta myötävaikuttamisesta nanotieteen ja -teknologian alan kehitykseen.  Kauppisen tutkimusalaa ovat nanohiilimateriaalit ja hiilen nanonuput, joista on julkaistu noin 150 tutkimusartikkelia.

Kuvassa nanopalkinnon saanut professori Esko Kauppinen ja Unescon johtaja Miguel Clüsener-Godt. Kuva: Unesco / Jake Lewis.

Nanonupuista ja nanoputkista kehitetään Kauppisen ryhmässä ohutkalvoja uudenlaisiin elektroniikkasovelluksiin, erityisesti 3D-muotoisiin kosketusantureihin ja sensoreihin. Työllä saattaa olla huomattava vaikutus esimerkiksi matkapuhelinten näyttöjen kehitykseen.

”Palkinto on iso kunnianosoitus suomalaiselle nanohiilen ja -materiaalien tutkimukselle. Olen kiitollinen kaikille, jotka ovat tehneet tätä tutkimusmatkaa kanssani: tutkimusryhmäni jäsenille, opiskelijoille, fysiikan laitokselle, Aalto-yliopistolle ja sitä edeltävälle teknilliselle korkeakoululle’’, Kauppinen kommentoi palkintoaan.

Teknologian pohjalta on perustettu Suomeen myös ohuita kosketusohjauskäyttöön sopivia nanohiilikalvoja kehittävä Canatu-yritys.

Kauppisen tutkimusryhmässä on myös kehitetty materiaaleja keuhkolääkeannosteluun jo vuosikymmenten ajan. Kauppisen ryhmä on yksi maailman johtavista laboratorioista hiilen nanoputkien synteesin ja ohutkalvosovellusten alalla, ja se tekee tiivistä yhteistyötä muun muassa Tokion, Nagoyan, Pekingin ja MIT:n yliopistojen kanssa.

Professori Esko Kauppisen kanssa palkinnon sai 22. marraskuuta myös yhdeksän muuta tutkijaa. Palkittuja ovat Sergeev Alexander Mikhaylovich, Tatartchenko Vitali Antonovitch, Fursenko Andrei Aleksandrovich, Ismail Elnaggar Mohammed, Nassiopoulou Androula Galiouna, Zehetbauer Michael Josef, Jagadish Chennupati, Mansurov Zulkhair ja Chekhonin Vladimir Pavlovich.

Unescon nanotieteen palkinto on myönnetty vuodesta 2010 lähtien yhteensä 56 palkitulle, joista kaksi on saanut Nobel-palkinnon.

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2018/