Suomi panostaa enemmän innovaatioihin – erityisesti ulkomailla

Suomalaisyritysten innovaatiotoiminta on tilastollisesti vähentynyt, mutta ilman Nokiaa muiden suomalaisyritysten kokonaisinnovaatiotoiminta on jopa kasvanut reaalisesti lähes 400 miljoonalla eurolla vuosien 2008-2017 välisenä aikana. Varsinkin ulkomainen tutkimustoiminta on kasvanut, kertoo Etla selvityksessään.

Tutkimusjohtaja Jyrki Ali-Yrkkö, Etla.

Suomen tutkimus- ja tuotekehityspanostukset laskivat vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen kilpailijamaihin verrattuna. Lasku ei kuitenkaan ole koko kuva, sillä esimerkiksi lukujen ulkopuolelle on jäänyt niin yritysten ulkomailla tehty t&k-toiminta kuin myös kaikki muu yrityksissä tehty innovaatiotoiminta kuten koneinvesoinnit ja henkilökoulutus.

’’Yhä useampi yritys toimii kansainvälisesti, mutta suomalaisyritysten ulkomailla tehty t&k ei näy millään lailla Suomen luvuissa. Kun jätetään Nokia luvuista pois, on yritysten innovaatiotoiminta kokonaisuudessaan viime vuosina kasvanut. Toisaalta tämä kasvu on etenkin Suomessa ollut varsin vaatimatonta, muistuttaa Etlan Jyrki Ali-Yrkkö.

Etla julkisti tänään perjantaina Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n rahoittaman tutkimuksen ”Tutkimus- ja kehitystoiminnan kansainvälistyminen”. Sen mukaan nykyään yli puolet suomalaisyritysten t&k-toiminnasta tehdään ulkomailla.

Nokian vaikutus on Suomessa raportin mukaan edelleen huomattava, sillä valtaosa – noin kolme neljäsosaa – Nokian ulkopuolisesta t&k:sta tehdään edelleen Suomessa. Nokian ulkomainen t&k kasvoi noin 2,4 miljardilla, kun se vuonna 2016 osti Alcatel-Lucentin.

Vuonna 2017 yritysten t&k-menot olivat Tilastokeskuksen mukaan neljä miljardia euroa. Nyt julkistettu tutkimus muuttaa tätä kuvaa: Kun mukaan lasketaan yritysten ulkomailla tekemä t&k (4,5 mrd) ja t&k:n ulkopuolinen muu innovaatiotoiminta (1,8 mrd), innovaatiotoiminnan kokonaismenoiksi tulee yhteensä 10,3 miljardia euroa.

Tutkimuksen mukaan suomalaisyritysten innovaatiotoiminta vuosina 2008-2017 väheni kokonaisuudessaan tällä nyt käytetyllä mittarilla (-1,9 mrd). Kuitenkin, kun Nokia jätetään luvuista pois, on kokonaisinnovaatiotoiminta kasvanut reaalisesti vuoden 2008 jälkeen lähes 400 miljoonalla eurolla. Kasvusta 110 miljoonaa euroa tuli t&k:n lisäämisestä Suomessa, 170 miljoonaa ulkomailla lisätystä t&k:sta ja 110 miljoonaa muusta innovaatiotoiminnasta kuin t&k:sta.

Lähde: Etlan tutkimusraportti 88,  ”Tutkimus- ja kehitystoiminnan kansainvälistyminen”, Jyrki Ali-Yrkkö ja Mika Pajarinen (LINKKI, pdf)

Kuvituskuva: Nokia

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2018