Suomen sijoitus on pudonnut tuoreessa kilpailukykyvertailussa peräti neljä sijaa alaspäin. Suomi sijoittui sveitsiläisen IMD-tutkimuslaitoksen vertailussa vuoden 2019 tasolle sijalle 15. Sen sijaan Singapore nousi nyt kärkeen ja toiseksi tuli Sveitsi ja kolmanneksi Tanska.
Tag: Etla
Suomi maailman ykköseksi digihyödyntämisessä
Suomessa lähes 1500 kriittisen teknologian yritystä turva- ja mobiilitekniikoissa
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan mukaan Suomessa on 1500 yritystä, jotka omistavat tai kehittävät teknologiaa, joka on kriittisen tärkeää maallemme turvallisuus- ja mobiilialueella. Selvityksessä todetaan myös, että suurin osa alueen yrityksistä on edelleen kotimaisessa omistuksessa.
Robotiikka ja uusin teknologia eivät korvaa ihmistä
Kone- ja elektroniikkavienti kärsii Venäjä-pakotteista
Suomen talous kasvaa tänä vuonna Venäjälle asetetuista sotapakotteista huolimatta vielä 2,1 prosenttia, ennustaa Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla. Venäjän pakotteista kärsivät metsä- ja elintarviketeollisuuden lisäksi erityisesti kone- ja laitevienti sekä sähkö- ja elektroniikkateollisuus. Palveluviennille luvataan kuitenkin kasvua.
Tutkimustukien lisääminen kannattaa – ei silti kaikille
Suomi nousee koronakuopasta tutuin keinoin
Suomi investoi liikaa seiniin, ei teknologiaan
Suomen investointien heikkous 2010-luvulla selittyy lähes kokonaan sähköteknisen teollisuuden tuotekehityspanosten romahtamisella, ilmenee Etlan uudesta tutkimuksesta. Yritykset kyllä investoivat, mutta painopiste oli siirtynyt teknologiasta rakentamiseen. Nyt pitäisi panostaa yritysten kilpailukykyyn, toimintaympäristö parantamiseen ja työvoiman saantiin.
Kilpailun kiristyminen kannustaa investoimaan tutkimukseen ja kehitykseen
Kilpailun kiristyminen lisäsi 2010-luvulla yritysten t&k-investointeja tai vähintäänkin esti niiden supistumista, käy ilmi tuoreesta Etla-raportista. Siinä korostetaan kilpailupolitiikan merkittävää roolia t&k-investoinneille suotuisan markkinaympäristön ja yritysten investointikannustimien luojana.
Korona paljasti riippuvuuden tärkeimmistä komponenteista
Koronakriisi paljasti myös Suomessa yritysten riippuvuuden globaaleista arvoketjuista, kun komponenttipula ja muut tuotantohäiriöt arvoketjuissa pakottivat yritysten tuotannon sopeutumaan täysin uudenlaiseen tilanteeseen. Esimerkiksi Valmet Automotive joutui sulkemaan tuotantoaan tilapäisesti komponenttien saatavuuden heiketessä.