Lisää nostetta 6G-tutkimukseen – testialusta 2030 mennessä

Suomen Akatemia on myöntänyt kuudelle kotimaiselle isolle tutkimusinfrastruktuurihankkeelle Majakka-statuksen ja lisää rahoitusta. Niistä Oulun yliopisto on mukana viidessä kuudesta statuksen saaneesta ja johtaa langattoman tietoliikenteen 6G-hanketta. Tarkoitus on kehittää vuoteen 2030 mennessä täysin integroitu 5g/6G-testausalusta.

Suomalaisille 6G-osaajille tunnustusta

Oulun yliopiston 6G-tekniikoita tutkivat professorit Aarno Pärssinen ja Mika Ylianttila ovat saaneet  teknologiajärjestö IEEE:n arvostetun Fellow-tunnustuksen. Aiemmin IEEE Fellow-arvonimen on saanut Suomessa vain kolmisenkymmentä henkeä Martti Tiurista Yrjö Neuvoon ja Antti Räisäsestä CWC-laboratorion professori Matti Latva-ahoon.

6G Waves -lehti – väliaikakatsaus kuuden vuoden tutkimukseen

Oulun yliopistossa on tutkittu tulevien 6G-verkkojen tekniikkaa ja soveltamista jo kuusi vuotta, jota juhlistetaan yhdeksännellä 6G Waves -lehden numerolla. Siinä keskitytään erityisesti 6G:n korkeiden radiotaajuuksien tutkimukseen sekä signaalikäsittelyyn ja laitekehityksessä.

Ensimmäinen 5G-pilviverkko Espooseen

Pilvipohjaiset mobiiliverkot tekevät tuloaan Elisan ja Nokian toimesta. Espoossa on avattu Euroopan ensimmäisen 5G-pilviverkko (Cloud Radio Access Network) asiakasliikenteelle. Pilveistyminen palvelee Elisan tavoitetta kehittää autonomisia, itseään ohjaavia ja korjaavia verkkoja. Pilvipohjaiset ratkaisut ovat myös esiaskel kohti tulevaisuuden 6G-verkkoja.

Oululaistutkija sai vuoden 2024 eHealth-palkinnon

Suomen telelääketieteen ja eHealth-seuran vuosittaiset palkinnot jaettiin Tampereella järjestetyssä alan konferenssissa. Yksi palkituista oli Oulun yliopiston dosentti Mariella Särestöniemi, jonka tutkimustöissä yhdistyy terveys ja 6G-teknologia. Toinen palkinnoista meni Turun yliopiston dosentti Janne Lahtirannalle.

Suomi valmistelee 6G-verkkojen tiekarttaa

Suomi on ollut vuosikymmeniä uusimpien matkaviestinverkkojen edelläkävijä NMT-verkoista uusimpiin 5G-verkkoihin. Tavoitteena on edelleen pysyä alan kärkijoukoissa, joten Suomessa valmistellaan jo tulevaisuuden langattomien 6G-verkkotekniikoiden kansallista tiekarttaa.

Oulu testasi 6G-signaaleja 300 gigahertsillä

Oulun yliopistossa on saatu aikaan uraauurtava tulos tulevaisuuden 6G-verkkojen radioelektroniikan kehityksessä. Yliopistolla on toteutettu uudenlainen 6G-radiovastaanottimen etuaste, joka voi toimia jopa 300 gigahertsillä.  Se voi luoda suuntaa huippunopealle langattomalle tiedonsiirrolle ja on konkreettinen saavutus 6G-radion käyttöönoton edistymisessä Suomessa.

Telia and Nokia pilotoivat uusia 5G- ja 6G-taajuuksia

Teleoperaattori Telia and Nokia ovat kokeilleet Espoossa käytännön kenttätesteissä kuuden gigahertsin ylempää taajuusaluetta. Uusien taajuuksien avulla voidaan tulevaisuudessa lisätä merkittävästi kapasiteettia ja peittoa tukiasemaverkostoon erityisesti taajama-alueille.