Anvia on myynyt antenni- ja tietoliikennelaitebisneksen mbo-kaupalla Vesa Mikkilälle, Jarkko Kankaanpäällä ja Jani Paanasella. Myyty Finnsat odottaa antennikaupan ja digiboxien myynnin vilkastuvan DVB-T2-standardin laajenavan käyttöönoton myötä.
Eri matkapuhelinmallien suorituskyvyssä havaittiin Pohjoismaiden viestintäviranomaisten tutkimuksessa merkittäviä eroja. Se miten puhelinta pidetään kädessä vaikuttaa antennin toimintaan. Käyttöasennon merkitys korostuu etenkin kuuluvuuden ollessa heikko.
Aalto-yliopiston tutkijat ovat kehittäneet menetelmän, jonka ansiosta antennien käytössä siirrytään pian analogisesta digitaaliseen maailmaan. Nykyisin käytössä olevat antennit perustuvat pääosin puoli vuosisataa vanhaan tekniikkaan.
Keysight Technologies tuo tarjolle lisäohjelmiston vaiheistetun antenniryhmän säteiden simulointiin. Uusi W1720EP soveltuu yrityksen SystemVue 2016.08 -ympäristöön. Sovellusalueita ovat 5G, satelliitit, tutkat ja militariratkaisut.
Suomalaiset televisiotoimivat haluavat Yleisradion mukaan aikaistaa siirtymistä peruslaatuisista antenni-tv-lähetyksistä teräväpiirto- eli HD-lähetyksiin. Samalla peruslaatuiset eli SD-lähetykset päättyisivät jo vuonna 2020.