Suomen suurin aurinkovoimala lähes kaksinkertaistuu

Lihayhtiö Atrian laajentaa Nurmon tehtaan aurinkopuiston lähes kaksinkertaiseksi. nykyisestä 4250 megawatista lähes 9000 megawattiin. Uutena ratkaisuna voimalassa käytetään kaksipuoleista (bi-facial) aurinkopaneelia, joka tuottaa energiaa myös paneelin takapuolelle heijastuvasta hajasäteilystä.

Suomen suurimpaan yli 31 000 aurinkopaneelia

Suomen suurin aurinkovoimala laajenee entisestään Nurmossa, kun Atrian tehtaan yhteyteen asennettaan vielä kesän aikana 9400 uutta aurinkopaneelia kuvan entisten 22 000 paneelin lisäksi. Laajennus tulee käyttöön ensi vuoden puolella.

Nurmoon 22 000 aurinkopaneelia – kuusi hehtaaria

Suomen suurin 22 000 aurinkopaneelin energiakärkihanke on valmistunut Nurmoon. Vuonna 2017 aloitetussa ja Työ- ja elinkeinoministeriön tukemassa energiakärkihankkeessa on rakennettu yhteensä 6 MWp:n  ja 22 000 aurinkopaneelin kokonaisuus sekä uusimpanan sähkövarasto Atrian tehtaiden yhteyteen. Hankkeessa rakennettiin Suomen suurin aurinkovoimalakokonaisuus Nurmoon, joka koostuvat 11 erikokoisesta maa-, seinä- ja kattoasenteisista aurinkovoimaloista. Aurinkopaneeleja on asennettu pinta-alaltaan noin kuusi hehtaaria,…