Congatecin COM-kortteihin reaaliaikaisuus ja TNS-tuki

Congatec on esitellyt uusimpia teollisuuden IoT-sovelluksiin tarkoitettuja Intel-pohjaisia COM-korttiratkaisuja. Niiden yhdistävänä tekijänä on TSN (Time Sensitive Networking) -tuki, jonka avulla voidaan toteuttaa avoimiin standardeihin perustuva reaaliaikainen yhden kaapelin Ethernet-verkko. Intelin lisäksi tarjolla on myös AMD:n ja NXP:n suortimiin perustuvia kortteja.

Tuttua X86-tekniikkaa sulautettuihin

UUSITEKNOLOGIA 2/2020: Neljäkymmentä vuotta vanha, Intelin jo vuonna 1981 esittelemä x86-prosessoriarkkitehtuuri on yhä voimissaan, vaikka uudemmat 32-bitin ARM-suorittimet ovat sen syrjäyttäneet varsinkin siellä missä pieni tehonkulutus on tärkeää. Silti x86-kortteja on edelleen tarjolla runsaasti. Tässä kuusi kiintoisinta korttimallia.

Congatec kiihdyttää kasvuaan lisäpanoksin

Saksalainen sulautettujen suoritinkorttien valmistaja Congatec aikoo kiihdyttää uuden osakepanostuksen avulla Euroopan rinnalla myös Yhdysvaltain ja Aasian myyntiään. Yritys on panostanut tuotepuolella erityisesti nopeisiin COM- ja Edge-alueen suoritinkortteihin.

Uutta tehoa sulautettujen reunalaskentaan

Korttivalmistaja Congatec on esitellyt uusiin Intelin prosessorimalleihin perustuvat COM Express Type 6 -moduulit. Reunalaskentaan sopiville korteille luvataan 15 vuoden ammattisovellusten saatavuus. Kehitteillä on myös nykyisiäkin tehokkaampi COM HPC-korttistandardi.