Henkilötodistus muuttuu digitaaliseksi – myös verkkoasiointiin

Suomessa Digi- ja väestötietovirasto kehittää uudenlaista digitaalista mobiililaitteissa toimivaa henkilötodistusta. Uusi ratkaisu on tarkoitus ottaa käyttöön vuonna 2023. Tänään eduskunnalle annettiin esitys digitaalisen henkilöllisyystodistuksen käytön mahdollistavasta lainsäädännöstä. Tuleva ratkaisu soveltuu myös verkkoasiointiin. Päivitetty 16.9.2022 Finanssialan kommenteilla.

Koronapandemia toi apua digisiirtymään – ei silti kaikille

Koronapandemian tuoma muutos näytti jo viime vuonna, että suuri osa yhteiskunnastamme oli valmis nopeaan digiloikkaan. Entisen väestörekisteri eli nykyisen digi- ja väestötietoviraston mukaan oli jo viime vuoden toukokuussa noin 59 prosenttia työntekijöistä siirtynyt  tekemään etätöitä ja sähköinen asiointi julkisissa palveluissakin kasvoi 54 prosenttia.

Tietoturvaviikon livelähetykset täältä

Viime viikot ovat osoittaneet kuinka tärkeää tietoturvasta huolehtiminen on. Digi- ja väestötietovirasto järjestää 26.-30.10.2020 tietoturvaviikon, jonka yhteydessä on kaksi päivittäistä livelähetystä digitaalisen turvallisuuden ajankohtaisista aiheista paneeleineen alan ykkösasiantuntijoiden kanssa.