Suomessa tutkitaan pienoiskoptereita hyödyntävää kaukokartoitustekniikkaa. Kehitteillä on sovellusten lisäksi nykyistä edullisempi spektrikamera. DroneKnowledge -projekti on saanut rahoitusta Tekesin Challenge Finland -hankkeesta.
Suomessa on maailman sallivin lainsäädäntö kauko-ohjattavien pienkoptereiden ja muiden lennokkien lennättämisessä. Ilman sääntöjä ei Suomessakaan voi koptereita lennättää, muistuttaa liikenteen turvallisuusvirasto Trafi. Tulossa on myös ensi viikolla neljä tietoiskuseminaaria eri puolilla Suomea.
Pirkanmaalle ollaan rakentamassa pienkoptereiden eli Drone-laitteiden osaamiskeskittymää. Huhtikuussa Tampereen ammattikorkeakoulussa järjestetään myös Drone-osaaja-ohjelman aloitusseminaari. Taustalla on ESR-rahoitettu alkuvuodesta alkanut tutkimushanke.