Some muutoksessa – kenen joukoissa surffaat?

Twitterinä tunnettuun Elan Muskin viestipalvelu X:ään tehdyt muutokset on otettu DNA:n selvityksen mukaan suomalaisten keskuudessa vastaan kahtalaisesti. Palvelusta on poistunut käyttäjiä, mutta samaan miehillä ja 35–44-vuotiailla X:n käyttö on kasvanut. Lue mitä muita muutoksia löydettiin eri some-kanavien käytöstä.

Juhlasatelliitti pian avaruuteen – mukana 63 muutakin piensatelliitia

Lähes vuoden verran lähettämistä odottanut Suomi 100 -piensatelliitti laukaistaan marraskuun 19. vihdoin avaruuteen Kaliforniasta. Toivotaan että nyt juhlasatelliitti saadaan matkaan Teslan omistajan Elon Muskin omistaman Space-X:n kantoraketilla. Samalla kertaa SSO-A ”SmallSat Express” -lento vie avaruuteen kaikkiaan 64 piensatelliittia.

Juhlasatelliitti viimein valmiina lähtöön – Musk apuun

Satavuotiasta Suomea juhlistava satelliitti on saatu vihdoin laukaisuvalmiiksi. Avaruussäätä ja revontulia havainnoiva piensatelliitti pääsee avaruuteen todennäköisesti jo marraskuun puolivälissä Teslan omistaja Elon Muskin SpaceX-yhtiön Falcon 9 -kantoraketilla. Mukana on suomalaisen elektroniikan ja ohjelmistojen lisäksi uusinta 3D-tulostustekniikkaa.

Video: Suomalaiselektroniikkaa avaruuteen

Forssassa valmistettua elektroniikkaa lähettiin avaruuteen Teslan omistajan Elon Muskin Space-X-kantoraketilla. Mukana oli DA-Groupin valmistama SAR-tutka ja muita instrumentteja. Katso videolta, miten Falcon 9 -kantoraketti nousee avaruuteen.