Euroopan asema 5G- ja 6G-ekosysteemin arvokkaimmissa osissa on Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan selvityksen mukaan heikkenemässä. Datan, ohjelmistojen ja digitaalisten palvelujen kasvu on kiihdyttänyt teknologisen kilpailun Yhdysvaltojen ja Aasian maiden eduksi, selviää tuoreesta Etlan tutkimuksesta.
Tag: Etla
Teknologiateollisuus tarvitsee lisää korkeakouluosaajia
Seminaarivideo: Kännykkä-Nokian tuho tuotti uusia teknologiayrittäjiä
Etla: Generatiivinen tekoäly on lisännyt työn kysyntää
Generatiivinen tekoäly ei ole ainakaan tähän mennessä aiheuttanut negatiivisia työmarkkinavaikutuksia Suomessa, arvioidaan Elinkeinoelämän tutkimuskeskus Etlan tuoreessa selityksessä. Tulokset viittaavat enemmänkin siihen, että tekoäly on nostanut työn tuottavuutta ja sitä kautta työn kysyntää. Myös ansiokehitys tekoälylle altistuneissa ammateissa on ollut nopeampaa kuin ei-altistuneissa ammateissa.
Suomen kilpailukyky tippui huippuvuosista
Suomen sijoitus on pudonnut tuoreessa kilpailukykyvertailussa peräti neljä sijaa alaspäin. Suomi sijoittui sveitsiläisen IMD-tutkimuslaitoksen vertailussa vuoden 2019 tasolle sijalle 15. Sen sijaan Singapore nousi nyt kärkeen ja toiseksi tuli Sveitsi ja kolmanneksi Tanska.
Suomi maailman ykköseksi digihyödyntämisessä
Suomessa lähes 1500 kriittisen teknologian yritystä turva- ja mobiilitekniikoissa
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan mukaan Suomessa on 1500 yritystä, jotka omistavat tai kehittävät teknologiaa, joka on kriittisen tärkeää maallemme turvallisuus- ja mobiilialueella. Selvityksessä todetaan myös, että suurin osa alueen yrityksistä on edelleen kotimaisessa omistuksessa.
Robotiikka ja uusin teknologia eivät korvaa ihmistä
Robotit eivät ole tuhonneet suomalaisissa teollisuusyrityksissä perinteisiä työpaikkoja vaan johtaneet työllisyyden kasvuun, käy tuoreesta tutkimuksesta. Uudet tulokset haastavatkin näkemyksiä siitä, että teknologia veisi vain työpaikkoja ja lisäisi eriarvoisuutta.
Kone- ja elektroniikkavienti kärsii Venäjä-pakotteista
Suomen talous kasvaa tänä vuonna Venäjälle asetetuista sotapakotteista huolimatta vielä 2,1 prosenttia, ennustaa Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla. Venäjän pakotteista kärsivät metsä- ja elintarviketeollisuuden lisäksi erityisesti kone- ja laitevienti sekä sähkö- ja elektroniikkateollisuus. Palveluviennille luvataan kuitenkin kasvua.
Tutkimustukien lisääminen kannattaa – ei silti kaikille
Valtion kannattaa jakaa yrityksille tutkimukseen ja kehitykseen tukirahaa sekä verohelpotuksia, sanoo elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA ja Valtion taloudellinen tutkimuslaitos VATT uudessa selvityksessään. Tuet kannattaa kohdistaa huolella, jos mielitään saada suurin hyöty panostuksista.



