Radion vapaat taajuudet kiinnostivat

Radion vapaat taajuudet kiinnostivat toimialaa laajasti. Yleisradion puhekanavan lopettamisen takia valtakunnallisen radioverkon taajuuksia haki jopa kolme hakijaa, Helsingin taajuus houkutteli 11 hakijaa ja televisiosta tuttu Alfa haki myös perinteistä Porin 963 kilohertsin keskiaaltotaajuutta käyttöönsä.

Antenniverkko on tarpeen poikkeusolosuhteissakin

Viime aikojen uutiset Suomesta ja maailmalta ovat jälleen todistaneet luotettavan tiedonsaannin tärkeyden.  Siksi perinteinen antennitelevisio- ja FM-radioverkko on entistä tärkeämmällä sijalla poikkeustilanteiden tiedonsaannissa.

Muutoksia heti vuoden alusta – tässä uudet radio- ja tv-kanavat ja taajuudet

Suomalaisten radiokanavien kuuluvuusalueisiin tulossa muutoksia vuoden 2020 alussa käynnistyvän radion uuden toimilupakauden myötä. FM-taajuudet ovat edelleen tärkeitä radiokuuntelun kannalta autoissa ja kodeissa, vaikka moni kuuntelee ohjelmia myös nettivälitteisesti. Tässä linkki päivittyviin asema- ja taajuuslistoihin. Myös uusiin HD-maksutelevisiokanaviin.

Vanhan ajan radio sai wifi-yhteyden

Klassikoksi noussut fm-radio Tivoli Audio Model One on päivittynyt uuden ajan Spotify-radioksi Wifi- ja Bluetooh-yhteyksien avulla. Ulkonäkö on edelleen tuttu perinteinen puukotelo.