MTV muisteli Nokian kännykkäbisnestä – Ollila ja Korhonen mukana

MTV Uutisten tuottama Missä olit, kun? -ohjelmasarja palautti eilen Nokian kännykkäpuolen nousut ja laskut. Mukana studiossa olivat niin yhtiön toimitusjohtajana ja pääjohtajana toiminut Jorma Ollila kuin mukana ollut teknologiaguru Pertti Korhonen, jonka johdolla Nokia kehitti Oulussa ensimmäisiä puhelinmalleja.

Nokiasta kertova televisiosarja alkaa keväällä – ketä mukana?

C More -maksukanavan alkuperäissarjojen julkaisutahti jatkuu tiiviinä ensi vuonna. Perinteisten viihdesarjojen lisäksi kevään odotetuimpiin lukeutuu Nokian maailmanvalloituksen ensiaskelia kuvaava Made in Finland. Kuusiosaista sarjaa on kuvattu Helsingin lisäksi Salossa, Turussa ja Oulussa. Katso ketä on mukana keväällä suoratoistoon tulevassa televisiosarjassa.

Nokian tarina tulee teatterin lavalle – vuoden lopulla

Tietoliikenneyritys Nokian viime vuosikymmenien historia saa uutta pontta teatterin lavalta, kun Turun kaupungin teatteriin tulee loppuvuodest esitys Jorma Ollilan ja Siilasmaan vetämästä Nokiasta. Ja sen johtamisesta. Teatterikappaleen kantaesitys tulee Turun kaupunginteatterin päänäyttämöllä  25.11.2020. Katso esittelyvideo netistä.