Mikkelin amk keräsi eniten tutkimusrahoitusta

Eniten ulkopuolista rahoitusta ammattikorkeakouluista tutkimus- ja kehitystoimintaan keräsi viidellä miljoonalla eurolla Mikkelin ammattikorkeakoulu. Suhteutettuna oppilaitoksen kokoon Kajaanin ja Mikkelin ammattikorkeakoulujen jälkeen eniten ulkopuolista rahoitusta keräsi Centria Ylivieskasta.

Oulu hakee terveysinnovaattoreita

Oulu hakee terveysalan uusia kehittäjiä ja ammattilaisia huhtikuussa järjestettävään kahden päivän hackathon-tilaisuuteen. Paikkana on Oulun yliopistollinen sairaalan (OYS) TestLab kaikkinen laitteistoineen ja ohjelmistoineen.

Teknologian kehitys kiihtyy

Sitra on päivittänyt trendilistansa. Uudessa raportissa megatrendeinä esiin nousevat teknologian kiihtyvän kehityksen ja vaikutusten lisäksi erilaiset keskinäisriippuvuudet sekä luonnonvaroihin ja ilmastonmuutokseen liittyvä kestävyyskriisit.