Euroopan puolijohdetuotantoon lisää rahaa – VTT mukana

Euroopan unionin piirituotantoa vauhdittava European Chips Act ohjaava Chips Joint Undertaking on myöntänyt rahoitusta APECS-pilottilinjahankkeelle, jossa on mukana VTT erityisesti 6G-tekniikoiden integroinnissa. VTT aikoo olla mukana myös uusissa piifotoniikan pilottihankkeissa.

Jussi Tuovinen Kvanttinovan toimitusjohtajaksi

Suomielektroniikan tuntema tekniikan tohtori Jussi Tuovinen on nimitetty Espoon kvantti- ja mikroelektroniikan pilotoinikeskittymän johtoon. Uuden kehityshubin taustalla ovat VTT,  Aalto-yliopisto, Espoon kaupunki sekä puolijohdeteollisuuden yritysryhmä ja Teknologiateollisuus ry.

Suomi saa uusia keinoja puolijohdetutkimukseen

Suomi on saamassa uusia puolijohdetekniikoiden tuotantolaitteita Otaniemen Micronovaan ja tulevaan Kvanttinova-keskittymään. EU:n sirusäädöksen (EU Chips Act) mukaisesti Chips JU on tehnyt päätökset, joista VTT:n rahoituksen avulla Otaniemeen hankitaan 32 miljoonalla eurolla uusia mikropiirien tutkimus- ja valmistuslaitteita.

Espoo hamuaa tiukemmin mikrosiruihin

Mikrosirujen teknologinen osaaminen on tärkeää paitsi suurvaltapolitiikassa ja maailmantaloudessa. Niitä tarvitaan kaikkialla ja riippuvuudet niiden saannista ovat entistä vaarallisempaa, sillä jos jokin osa tuotantoketjusta sakkaa, tuotteiden valmistus voi jäädä jumiin. Siihen halutaan muutos ja Espooseen on rakentumassa myös entistä suurempi alan osaamiskeskittymä.