Sähköautojen lataustarjonta laajenee vauhdilla

Täyssähköautoja ja ladattavia hybridejä palveleva a julkinen latausinfrastruktuuri on laajentunut nopeasti viime vuosina, arvioi Traficom. Lähes koko maassa lähin julkinen latausasema löytyy 50 kilometrin säteellä, etelä- ja länsi-Suomessa jopa 25 kilometrin säteellä.

Bussien infonäyttöihin paikkasidonnaista mainontaa

Uusi bussin sijaintiin perustuva infonäyttöteknologia tulee ensimmäisenä käyttöön Jyväskylän ja Tampereen paikallisliikenteessä sekä Onnibussin kaukoliikennevuoroissa. Matkustajaviestintä muuttuu kuopiolaisen kehittäjäyritys Kiho Oy:n mukaan entistä interaktiivisemmaksi.

Autoihin lisää älytekniikkaa – myös musta laatikko

Euroopan unionissa on toukokuusta 2022 alkaen oltava kaikissa uusissa autoissa älykäs nopeusavustin ja kehittynyt hätäjarrutusjärjestelmä. Onnettomuustilanteen selvittämiseen autoihin tulee ns. tallentava musta laatikko.

Suomi tarvitsee lisää sähköautoja ja tutkimusta

Tekesin sähköisten ajoneuvojen EVE-ohjelma loi pohjaa sähköisen liikenteen miljardibisnekselle, mutta autokannan sähköistymiseen tarvittaisiin Helsingissä tänään järjestetyn loppuseminaarin mukaan Norjan tavoin valtiovallan toimia. Sähkövoimaosaaminen ja digitalisaatio nähtiin voimana tulevaisuudessa.