Tehokas kuumailmatyökalu

Ruotsalaisen Sievertin kuumailmatyökalussa on yrityksen mukaan markkinoiden korkein ilmanvirtaus ja ilmanpaine. Puhallus on säädettävissä ja ledinäyttö osoittaa valitun lämpötilan.

Teknologian alihankkijat toivovat parempaa

Suomalaiset alihankintayritykset uskovat Teknologiateollisuuden uusimman kyselyn mukaan tilausten kasvavan, vaikka viime syksy oli tilausten suhteen ristiriitainen. Suurin osa alihankkijoista toimii metalli-, sähkö- ja muoviteollisuudessa.

Joustava muovikalvo elektroniikkaan

Panasonic esitteli Tokiossa alkaneessa 17th Printed Wiring Boards Expo –näyttelyssä uudenlaisen joustavan ja venyvän polymeerihartsiin perustuvan elektroniikkakalvon. Tekniikka perustuu yhtiön omaan venyvän hartsin tutkimukseen.

Alihankinta todisti – ohjelmistot tärkeä osa

Nykyaikainen rauta vaatii rinnalleen kunnollista koodia. Perinteisesti metalli- ja materiaalan alihankkijoiden kansoittamasta Tampereen alihankintatapahtumasta on tullut entistä enemmän uusimman huippuelektroniikan ja ohjelmistojen tapahtuma. Tänä vuonna kävijöitä oli kolmen päivän aikana lähes 17 000.