Huawein Suomen B2B-yksikkö sai vetäjän

Verkkovalmistaja Ciscolla aiemmin toiminut Mika Aarnikka on nimitetty Huawei Enterprise Business Groupin Suomen yksikön maajohtajaksi. Hän vastaa Suomen ohella myös Baltian markkinoista.

Mikko Merimaa VTT:n tutkimusjohtajaksi

Mikko Merimaa aloittaa joulukuussa tutkimuskeskus VTT:llä tutkimusjohtajana. Hän on aiemmin johtanut VTT Mikes Metrologian tutkimusaluetta. Hänellä on myös aiempaa kokemusta suuresta osasta tietointensiivisiin tuotteisiin ja palveluihin liittyvistä teknologioista.

Vasama Suomen Philipsin toimitusjohtajaksi

Terveysalan teknologiayritykseksi muuttunut Philips on saanut Suomeen uuden toimitusjohtajan. Yrityksen johtoon on noussut Mikko Vasama, jolla on kansainvälinen kokemus terveydenhuollon järjestelmistä ja teknologiaratkaisuista.

Soneralle uusi toimitusjohtaja

Soneran toimitusjohtajaksi on nimitetty Stein-Erik Vellan, joka siirtyy nykyisen toimitusjohtajan Valdur Laidin tilalle ensi vuoden alusta. Vellanista tulee myös Telia Companyn johtoryhmän jäsen.

Suomen Schneider sai uuden vetäjän

Sähkötekniikkayhtiö Schneider Electricin toimitusjohtajana on aloittanut kauppatieteiden maisteri Jani Vahvanen. Hän siirtyi uuteen tehtäväänsä Hewlett Packard Enterprisen Suomen ja Baltian maiden toimitusjohtajan tehtävästä.