Digiosaajia haalitaan taas suoraan korkeakouluista

Paheneva puute digiammattilaisista näkyy alan järjestöjen ja yritysten aktivoitumisessa alan väen saamiseen ulkomaiden lisäksi Suomesta. Nokian laajan rekrytoinnin lisäksi it-yhtiö CGI hakee nyt  yli 700 uutta työntekijää. Niistä sata tehtävää avataan nuorille osaajille uran alun tukemiseen.

Digiajan insinööritoimisto valittiin vuoden ohjelmistoyritykseksi

Suomen ohjelmistoalan tärkeimmän palkinnon saa tänä vuonna helsinkiläinen Nitor. Yritys määrittelee  itsensä digitaaliseksi insinööritoimistoksi, joka rakentaa asiakkaiden kriittisiä liiketoiminnan järjestelmiä. Kuvasssa palkintoa jakamassa Nitorin vetäjälle Mikko Vilmille ohjelmistojärjestön toimitusjohtaja Rasmus Roiha.

Tekoäly ennustaa Wifi-verkon häiriöt jo hyvissä ajoin

Elisa kehitti seitsemän tekoälyprototyyppiä yhdessä startupien kanssa, joista kolme jatkaa finaaliin yrityksen AI Co-Creation Challenge-kisassa. Yksi loppukisassa olevista on Lifemote, joka ennustaa kodin wifi-yhteyksien häiriötilanteet ennen kuin niistä syntyy todellista ongelmaa asiakkaalle.