Alihankinta vahvisti kävijämääräänsä – vaihtaa logoa

Viime torstaina sulkeutuneille Tampereen Alihankinta-messuille osallistui lähes 23 000 teollisuuden ammattilaista näytteilleasettajineen, joista kävijöitä oli nyt yli 17 000 kun vuosi sitten jäätiin hieman alle 17 000 kävijän ja vuonna 2022 noin 13 000 kävijään.  Ensi vuodeksi Alihankinta vaihtaa visuaalista ilmettä. Ja tarjolla on lisäksi tänä vuonan testattu Spotify-palvelun Box by Alihankinta -podcast ja uusi nettisivusto.

Raportti: Älykelloista valtavirtaa ja TikTok on suositumpi kuin paperinen sanomalehti

Suomalaisten median ja erilaisten digilaitteiden käyttö on muuttunut runsaasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Netin Youtube on paisunut markkinointiyhtiö Dagmarin mukaan jo lineaarisen television kokoluokkaan ja TikTok on jo suositumpi kuin paperinen sanomalehti. Myös itsensä mittaaminen on kasvattanut suosiotaan digilaitteiden yleistyessä.

VTT:ltä uusi visiopaperi ja podcast

80-vuotista taivaltaan juhliva tutkimuskeskus VTT on koonnut asiantuntijoita visioimaan tulevaisuuden näkymiä. Tuloksena on syntynyt vuoteen 2102 ulottuva visiopaperi, jossa nykyiset  sodat ja kriisit ovat jo historiaa. Taustaa visioille antavat lisäksi uudet keikahduspiste-podcastit.

Suomalaisen koodin edistäjä valittiin

Suomalaisen koodin edistäjä -palkinto on myönnetty alan podcastin perustaneelle Elisa Heikuralle. Hänen verkkoon perustama Koodarikuiskaaja-podcast on tarkoitettu niin aloittelijoille kuin pitkään alalla olleille. Palkinto julkistettiin tänään suomalaisen koodin päivänä.