Julkisuudessa on noussut välillä esille rakenteilla olevien uusien datakeskusten todellisista hyödyistä Suomen kansantaloudelle kiihkeimmän rakentamisvaiheen jälkeen. Siihen pyrkii vastaamaan Rambollilla teetetty selvitys, jonka takana ovat Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja datakeskusyhteisö FDCA yhteistyötahoineen.
Tag: Ramboll
Espoo myy maata uutta datakeskusta varten 26,6 miljoonalla eurolla
Espoon kaupunki kertoo myyvänsä Microsoftille noin 21,6 hehtaarin suuruisen maa-alueen Hepokorvenkalliosta Högnäsistä uutta datakeskushankkeen toteuttamista varten. Kauppahinta on noin 26,6 miljoonaa euroa. Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto päättää kaupasta lopullisesti kokouksessaan ensi maanantaina.