Kansainvälinen Cosmos-tutkimuksessa on selvitetty yli 250 000 matkapuhelimen käyttäjällä aivokasvaimien ilmaantuvuutta. Environment International -lehdessä julkaistun tutkimusartikkelin mukaan käytön määrällä ei ole yhteyttä aivokasvaimien saantiriskiin. Hanke käynnistyi vuonna 2009 Säteilyturvakeskuksen ja Tampereen yliopiston yhteistyönä. Mukana on myös linkki tutkimusartikkeliin.
Tag: Tampereen yliopisto
Aurinkokennojen rappeutumisen havaitsemiseen uusia keinoja
Avaruusjärjestö laajentaa Suomessa – uusi sirukehittäjä mukaan
Tutkimus: Kiihtyvät aallot valottavat fysiikan suuria ongelmia
Tamperelainen RISC-V-piiri tuotantoon
Uusi optiikkaosaaminen tuo pienemmät kamerat
Sähköinen nenä auttaa sairauksien selvittämisessä
Professori Veikko Surakka Tampereen yliopistosta on tutkinut jo pitkään tuoksuja sekä selvittänyt myös, miten tuoksut saadaan digitoitua. Surakka on mukana kehittämässä sähköistä nenää, joka pystyisi erottelemaan terveen ja toisaalta esimerkiksi Parkinsonin ja Alzheimerin taudeista tai koronaviruksesta kärsivien potilaiden kehon tuoksuja. Tampereen yliopiston työryhmä kehitti Suomen Akatemian ICT 2023 -ohjelmasta rahoitetussa ”Digital Scents” -hankkeessa algoritmeja, joilla…
Lasereiden yhteistuotantoa Tampereelle
Tampereella vihittiin tällä viikolla käyttöön lasereiden yhteistuotantolaitos, jossa paikalliset puolijohde- ja laserteknologian yritykset kuten Vexlum, Picophotonics ja RefleKron voivat kehittää ja valmistaa laser-ratkaisujaan. Kaikki mukana olevat yritykset ovat syntyisin Tampereen yliopiston optoelektroniikan tutkimuskeskuksesta.
Suomi lisää kyberturvallisuuden koulutusta
Kyberturvallisuuden osaajapula on haaste, jota pyritään korjaamaan myös valtion rahoituksella. Uusimpana Opetus- ja kulttuuriministeriö rahoittaa 2,2 miljoonalla eurolla kolmivuotista koulutushanketta, jolla halutaan vahvistaa yliopistojen yhteistyötä sekä avata opintomahdollisuuksia yli korkeakoulurajojen ja lisätä täydennyskoulusta suomalaisyrityksille.
5G-tekniikka tuo tarkan laitepaikannuksen
Nopeasti yleistyvät 5G-verkot mahdollistavat nopeamman tietoliikenneyhteyden lisäksi mahdollisuuden tarkkaan laitepaikannukseen satelliittipaikannuksen kannalta haastavissa ympäristöissä. Tampereen yliopistolla perjantaina 3.3. väittelevä DI Mike Koivisto on tutkinut tarkkaa paikannusta juuri 5G-verkkojen radiosignaaleja käyttäen.