Terveysteknologia ry:n toimitusjohtaja Saara Hassinen kertoo, että terveysteknologian viennin kasvu pysähtyi. Vienti jäi viime vuonna lähes samalle tasolle kuin vuotta aiemmin eli 2.57 miljardiin euroon. Kuluvan vuoden kehitystä uhkaa puolestaan presidentti Trumpin ehdottamat tuontitullit.
Tag: Tulli
Kempower taklaa Trumpin tulleja Yhdysvaltain tehtaallaan
Trumpin määräämät uudet tullit eivät ole kaikille Yhdysvaltoihin tuotteita vieville suomalaisyrityksille suurimpia ongelmia. Esimerkiksi lahtelaisella latauslaitteita valmistavalla Kempowerilla on Yhdysvalloissa oma tuotantolaitos. Uusimpia toimituksia on DC-latauslaitteet Johm F. Kennedyn lentokentälle ja San Franciscoon.
Suomen tavaraviennin arvo laski 5,5 prosenttia
Vientivalvonta tiukentui – ohjelmistot ja palvelut mukaan
Koneet ja sähkötekniikat tuotteet vetivät vientiä – muuten laskua
Suomen tavaraviennin arvo laski viime vuonna 6,9 prosenttia vuoteen 2022 verrattuna Tullin ennakkotietojen mukaan. Samalla kuitenkin teollisuuden koneiden ja sähköteknisten tuotteiden arvo nousi kaikkiaan 8,3 prosenttia.
Tulli tutkii yli 3 miljoonan euron elektroniikan vientirikosta
EU tiukentaa teknologian vientikieltoja Venäjälle
Euroopan unioni ja Suomi yhteisön mukana kiristävät edelleen uusimman teknologian vientikieltoja Venäjälle. EU:n uusin 11. pakotepaketti keskittyy estämään esimerkiksi elektroniikan komponenttien ja materiaalien vientiä Venäjälle kolmansien maiden kautta. Pakotteissa laajennetaan edelleen myös vientirajoitusten piiriin kuuluvien tuotteiden kauttakulkukieltoa Venäjän läpi.
Tulli kerää pois Venäjälle vietävää elektroniikkaa
Tulli on löytänyt Venäjälle menossa olevista kuljetuksista heinä-elokuussa lisää EU-pakotteiden kieltämää tietotekniikkaa sekä muuta elektroniikkaa. Pakotteet sisältävät elektroniikan lisäksi myös veneilyyn liittyviä tarvikkeita, pienkoptereita ja optisia laitteita. Eniten kuljetuksia on pysäytetty maantieliikenteessä Vaalimaalla.
Tulli keräsi paikannuslaitteet pois Venäjän rajalla
Tulli myi virtuaalivaluuttansa
Suomen tulli on realisoinut valtiolle menetetyksi tuomitut, lainvoimaiset virtuaalivaluuttansa kesän aikana. Realisoinnin kohteena oli 1889,1 bitcoinia. Niistä kertyi valtiolle myyntituloa yhteensä noin 46,5 miljoonaa euroa. Tullilla on vielä realisoimatta myytyjen bitcoinien liitännäisvaluutat, joiden nykyinen arvo on enintään joitain satoja tuhansia euroja.