BValtion tutkimusrahan jakaja Business Finland on myöntänyt yli kymmenen miljoonan euron rahoituksen puolustusekosysteemiä sekä tekoälyä ja virtuaalitekniikkaa kehittävään MilVerse4MDO-hankkeeseen. Mukana on Turun ammattikorkeakoulun lisäksi Tampereen yliopisto sekä veturiyrityksinä Patria ja Nokia Technologies pienempien yritysten kanssa. Mukana on myös helsinkiläinen ProVerse.
Tag: Turun ammattikorkeakoulu
Turussa testataan aurinkokennoja
Miljoonalahjoitukset tekoälyn ja IoT:n kehittämiseen
Microsoft-taustainen säätiö IoT Paja ilmoittaa tukevansa miljoonalla eurolla Lappeenrannan yliopiston toimintaa lähivuosien aikana. Lahjoituksen avulla LUT-yliopiston osaamista tekoälyn alueella vahvistetaan ja rakennetaan Lahden kampukselle sähköisen liikenteen innovointi- ja yhteistyötila. Myös Aalto-yliopisto ja Turun ammattikorkeakoulu saavat miljoonan euron lahjoitukset säätiöltä.


