Alihankinta palaa syyskuussa messuhalleihin hybriditapahtumana

Valoisammat näkymät koronapandemian kehityksestä luovat suomalaisille messujärjestäjille uskoa perinteisten messu- ja tapahtuma-alan palautumiseen kesän jälkeen. Esimerkiksi Tampereen Messut vahvisti tänään, että heidän kausi alkaa syyskuun alussa kuluttajamessuilla ja jatkuu 21.-23. syyskuuta Alihankinta-messuilla. Tulossa on hybriditapahtuma, jossa fyysisen tapahtuman lisäksi osa seminaariannista lähetetään virtuaalisesti verkossa.

Bittium tuo autodemon CES2021-virtuaalimessuille

Oululainen Bittium esittelee ensi viikolla järjestettävillä kulutuselektroniikan CES2021-virtuaalimessuilla uusimpia Androidin Automotive -alustalla toteutettuja ratkaisuja. Yritys demonstroi muun muassa uudenlaista mukautuvaa, tekoälyllä tehostettua referenssitoteutustaan. 

Robottivalmistaja järjestää koronan takia omat virtuaalimessut

Korona-pandemian vuoksi monien perinteistenkin teknologiamessujen järjestämisestä on tullut viime kuukaudet ollut käytännössä mahdotonta tai ainakin erittäin vaikeaa. Siksi monet tapahtumista on siirretty tai muutettu virtuaalisiksi nettiin. Uusimpana tanskalainen Universal Robots esittelee uutuudet kesäkuussa vain omilla virtuaalimessuillaan.