Sähköautojen akkuja aurinkoenergian varastointiin

Suomessa tutkitaan lähivuodet käytöstä poistettujen sähköauton akkujen hyödyntämistä aurinkovoiman varastointiin.  Lempäälän kaupunki on mukana nelivuotisessa EU:n TREASoURcE-kiertotaloushankkeessa, jota koordinoi VTT ja akustot toimittaa norjalainen Eco Stor.

Voima rahoittaa suomalaista kvanttisirujen tekijää

Suomalainen SemiQon rakentaa VTT-taustalla piipuolijohteisiin perustuvaa skaalattavaa kvanttiteknologiaa. Vasta helmikuussa toimintansa aloittanutta yritystä rahoittaa syväteknologian ratkaisuihin keskittynyt Voima Ventures. Yritys pilotoi jo siruteknologiaansa Espoon Otaniemen Micronovassa.

Droonien uudet testialueet helpottavat tutkimusta ja tuotekehitystä

Suomeen on perustettu kuusi lentoaluetta lentävien droonien testaamiseen.  Uudet Oulun, Vihdin, Sjökullan, Evon ja Pyhtään alueet tarjoavat erilaisia olosuhteita arktisesta ilmastosta aina metsäalueisiin ja kaupunkiympäristöihin. Testeissä hyödynnetään perinteisen kuvaamisen lisäksi ympäristömittauksia sekä lidar- ja hyperspektrikuvaamista.

Suomi tarvitsee oman mikropiiriohjelman sirujättejä vastaan

Samaan aikaan, kun suurvallat taistelevat mikropiiriosaamisen herruudesta, Suomella on alan toimijoiden mukaan mahdollisuudet nousta tietyillä osaamisalueilla jopa eurooppalaiseksi kärkimaaksi. Tämän saavuttamiseksi tarvitaan kuitenkin kansallista siruosaamisen ohjelmaa EU:n lisäpanostuksin.

Vetytalous toi Suomeen uuden tutkimusprofessorin

Vetytalous toi Suomeen uuden tutkimusprofessorin
Valtion teknologian tutkimuskeskus VTT on nimittänyt erikoistutkija Jari Kiviahon vetyalueen tutkimusprofessoriksi. Hän on ollut käynnistämässä VTT:n polttokenno-, elektrolyyseri- ja vetytutkimusta 2000-luvun alussa
Vedyn hyödyntäminen laajalti energialähteenä on tulossa entistä tärkeämmäksi. Suomen hallitus hyväksyi helmikuun alussa periaatepäätöksen vetyalueen tavoitteista ja edistämisestä.
Suomella voi olla edellytykset tuottaa vähintään kymmenen prosenttia EU:n päästöttömästä vedystä vuonna 2030. Suomi tavoittelee Euroopan johtavaa asemaa vetytaloudessa läpi sen arvoketjun.
”Tavoittelemme fossiilisten energialähteiden, kuten öljyn, kivihiilen sekä maakaasun, korvaamista uusiutuvilla energialähteillä kaikkialla ympäröivässä yhteiskunnassa. Tuuli- ja aurinkoenergia ja niihin liittyvä vihreä vety ovat hyviä keinoja koko yhteiskunnalle, teollisuudelle ja liikenteelle hiilijalanjäljen ja päästöjen pienentämiseen”, Jari Kiviaho kuvailee.
VTT:n uusi tutkimusprofessori on toiminut laajasti tutkijana niin kotimaisessa kuin EU:n rahoittamassa vetytutkimuksessa. VTT:stä on tullut 20 vuoden aikana yksi Euroopan johtavista vetyratkaisuja tuottavista organisaatioista. Kiviaho on työssään nähnyt vedyn nousun yhdeksi ilmastonmuutoksen ja vihreän talouden merkittäväksi ratkaisijaksi.
Myös VTT:n Teollisuuden energia ja vety -tutkimusalueen johtaja Antti Arasto pitää uutta vetyyn keskittyvää professuuria tärkeänä Suomelle. ”Vetyprofessorimme edustaa maailmanluokan osaamista, jota tarvitaan entistä kilpailukykyisempien ratkaisujen kehittämiseen suomalaiselle vientiteollisuudelle.”
Maaliskuussa uutena tutkimusprofessorina aloittanut Jari Kiviaho on VTT:n vastannut aiemmin jo polttokennojen, elektrolyysereiden ja vihreän vedyn ratkaisuihin liittyvästä kehitystyöstä yhdistetyn sähkön ja lämmön tuotantoon, liikenteen ja teollisuuden tarpeisiin.
Kiviaholla on myös useita luottamustehtäviä kansainvälisissä vetyohjelmissa. Hän toimii VTT:n yhteyshenkilönä Hydrogen Europe Research:ssa, EERA FCH JP:n koordinaattorina, IEA AFC Executive committeessa ja Annex 32 puheenjohtajana, Nordic Hydrogen Partnership:n hallituksessa sekä jäsenenä Clean Hydrogen Partnership:n Stakeholders Group:ssa.

Kasvuyrityksillä merkittävä rooli t&k-panostuksissa

Suomalaisilla startup-yrityksillä on entistä merkittävämpi rooli tutkimus- ja kehityspanoksissa, arvioidaan alan toimijoiden tekemässä uudessa selvityksessä. Selonteon tarkoituksena oli arvioida myös startupien vaikuttavuutta Suomen taloudelle ja merkitykselle valtion neljän prosentin t&k-tavoitteen saavuttamisessa.

Suomi kouluttaa ensimmäiset kvanttiohjelmoijat

Oulun ja Jyväskylän yliopistot ovat saaneet 1,2 miljoonaa euroa yhteishankkeeseen, jossa tutkitaan kvanttilaskennan sovellutuksia, ohjelmointia, ohjelmistokehitystä käytännön sovelluksia. Hankkeessa aiotaan kouluttaa myös Suomen ensimmäiset kvanttiohjelmoijat ja -ohjelmistokehittäjät.

VTT investoi voittojaan teollisuuden tutkimuspilotteihin

Valtion teknologian tutkimuskeskus VTT käynnistää seuraaville kolmelle vuodelle viisi uutta teollisuuden tutkimusinvestointia, joiden tarkoitus on edistää Suomen vihreää siirtymää sekä samalla kiihdyttävät yritysten uudistumista ja kilpailukykyä. VTT haluaa edistää myös kansallista aloitetta mikroelektroniikan ja kvanttiteknologian pilotointiympäristön rakentamiseksi.

Uusi lottokone käyttöön – Veikkauksen omaa tuotantoa

Veikkaus ottaa lauantaina käyttöön uuden itse suunnittelemansa ja toteuttamansa lottokoneen. Uusia koneita on valmistettu kaikkiaan kolme, joista yksi testi- ja varaosakäyttöön. Aiemmin käytössä olleet koneet teki Veikkaukselle Valtion teknologian tutkimuskeskus VTT.