Pikaviestit vakiinnuttivat paikkansa – tekstiviestit ja puhelut vähenemässä

Suosituin pikaviestipalvelu suomalaiskuluttajien keskuudessa on uusimman selvityksen mukaan  Metan eli entisen Facebookin WhatsApp. Samalla tekstiviestien lähettäminen on vähentynyt vaikka niitäkin lähetettiin viime vuonna vielä 743 miljoonaa eli 145 kappaletta per liittymä. Myös koronavuosina noussut videopuheluiden määrä on laskussa.

Kännyköihin uusi rikkaampi tekstiviestitekniikka

Tekstiviestimarkkinointi on  uuden aikakauden edessä kun toiminnoiltaan rikkaampaa RCS-tekniikka ollaan ottamassa laajemmin käyttöön. Suomessa Elisa kertoo tuovansa RCS-tekstiviestit  nykyisten tekstiviestien rinnalle ensimmäisen suomalaisoperaattorina. Mukana on myös linkit Googlen RCS-kehittäjäsivustoon ja esittelyvideoon.

Hitaampi 4G-yhteys riitti monelle – miten tulevaisuudessa?

Mobiiliyhteyden käyttäjäkokemukseen vaikuttavat verkon nopeutta enemmän omat odotukset sekä puhelimen ja sovellusten toimivuus. Aalto-yliopiston mukaan esimerkiksi 4G-verkkojen keskimääräinen latausnopeus on yli 13 megabittia sekunnissa, mutta suurin osa sovelluksista vaatii vain kuusi megabittiä sekunnissa.