Teräpiirtoisten televisiolähetysten siirtyminen DVB-T2-tason lähetyksiin eteni tänään viimeiseen vaiheeseen. Yleisradion kanavien lisäksi myös Suomen kaupallisten tv-kanavien perusmuotoiset tv-lähetykset siirtyivät teräväpiirtoisiksi antenni- ja kaapeli-tv-verkoissa. PÄIVITETTY 30.6.2025.
Tag: Yle
Suomi siirtyi HD-aikaan – Yle lopetti DVB-T-lähetykset
Pian Ylen tv-kanavat vain teräväpiirtoisina
HD-vastaanotin puutuu 100 000 kotitaloudelta
Suomi siirtyy jo maaliskuun alusta antenniverkoissa teräväpiirto- eli HD-aikaan. Perusmuotoiset eli SD-lähetykset päättyvät Ylen tv-kanavilla 31.3. ja muiltakin kanavilla 30.6.2025. Silti tuoreen selvityksen mukaan Suomessa on vieläkin noin 100 000 kotitaloutta, joissa ei ole HD-vastaanottokykyistä laitetta. Niistä pääosa eli 80 000 on antennitalouksia.
Televisiokanavat varautuvat jo HD-lähetyksiin – uusia lupia
Radion vapaat taajuudet kiinnostivat
Radion vapaat taajuudet kiinnostivat toimialaa laajasti. Yleisradion puhekanavan lopettamisen takia valtakunnallisen radioverkon taajuuksia haki jopa kolme hakijaa, Helsingin taajuus houkutteli 11 hakijaa ja televisiosta tuttu Alfa haki myös perinteistä Porin 963 kilohertsin keskiaaltotaajuutta käyttöönsä.
Kaikki televisiokanavat teräväpiirtoon vuonna 2025
Sinuna-kirjautumispalvelu valmis
Teräväpiirtokuvaa Pekingin olympialaisista
Uuden ajan televisiostudio Tampereelle
Tampereen televisiokeskusta Mediapolista laajennetaan uudella maailmanluokan televisiostudiolla. Mukana projektissa ovat Yleisradio. Tampereen kaupunki, Akun Tehdas ja Tohlopin kiinteistöyhtiö SBB. Tarkoitus on kehittää televisiostudion toimintojen lisäksi toimintatapoja tulevaisuuden tuotantojen toteuttamiseen.