Konsulttiyritys BearingPointin mukaan vasta yksi kolmesta eurooppalaisesta uskoo käyttävänsä digitaalista euroa tulevaisuudessa, jos sellainen olisi maksuvälineenä käytettävissä. Suomi on tutkituista maista ainoa, jossa käteisen osuus on edelleen kasvanut viime vuoteen verrattuna.
Tag: YouGov
Verkkokatkokset huolestuttavat kansalaisia
Kaksi kolmesta suomalaisesta on huolissaan tietoliikenneverkkojen hakkeroinnista, viestii Valokuitusen selvitys. Tilannetta ei ainakaan paranna vaikka viime päivien katkokset syntyivätkin perinteisistä kaivuutöistä. Asiaa kysyi verkko-operaattori Valokuitunen kyselyssään, joka tosin tehtiin jo vuoden alkupäivinä.
Brändiselvitys: Samsung ykkönen, Nokia vasta viides
Samsung nousi ykköseksi Suomen kulutuselektroniikan merkkien tunnettuudessa, kertoo alaa tutkivan YouGov. Nokia oli viides, mutta maailmalla sitä ei juuri noteerattu. Samsung nousi ykköseksi myös globaalisti. Yritys tuottaa mikropiirien, kännyköiden ja it-tekniikan lisäksi laajalti muutakin kodinelektroniikkaa.