Startup-festivaali keräsi Turkuun lähes tuhat kävijää

Turussa ensimmäistä kertaa järjestettävä startup-yrittäjien businessfestivaali The Shift houkutteli Turun linnaan ja ympäröivään puistoon lähes tuhat osallistujaa. Uusiutuva energia oli vahvasti esillä tiistain ohjelmassa.

Sää suosi Turun uutta startup- tapahtumaa ja linnanpuisto oli täynnä iloisia start-up yrittäjä, sijoittajia, opiskelijoita, julkisen alan toimijoita sekä yritysväkeä, jotka kehuivat rentoa fiilistä.

Päivän aikana kuultiin isoja uutisia Turku Energialta ja GE:ltä. Workshopissa pystyi rakentamaan jopa itselleen aurinkopaneelin kännykän lataamista varten.

Microsoftin Andreas Korczak kertoi energiaan liittyvästä teknologiasta ja Masarin perustaja Mo El-Fatatry toi uutisia uusiutuvan energian mahdollisuuksista Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa.

Turku Energia kertoi tapahtumassa myös aiesopimuksesta St1:n kanssa geotermisen energialaitoksen rakentamisesta Turkuun. Vastaava energialaitos on jo rakenteilla Otaniemessä.

Heti Turku Energian lanseerauksen jälkeen kuultiin St1:n omistaja Mika Anttosen (kuvassa) ajatuksia energia-alan tulevaisuudesta. Anttonen puhui muun muassa sähkönvarastoinnista ja korosti tarvetta muutokseen.

Monialan yritys GE ilmoitti laajentavansa start-up kiihdyttämötoimintaansa energia-alaan Suomessa. Kaksi vuotta toiminut Health innovation village saa sisarhautomon Energy Villagesta. Sinne  haetaan laidasta laitaan energia-alan start-uppeja. Hautomo toimii fyysisesti GE:n Helsingin toimipisteellä, johon tulee tiloja 32 terveys-alan start-upin rinnalle.

Tänään startup-festivaali jatkuu Kakolan jatkobileillä. Huomenna ohjelmassa on muun muassa virtuaalitodellisuutta ja sijoittamista, kun vuorossa on Stephen Laken ja Ravi Belanin keynote-puheet, Turku Science Parkin lanseeraus sekä uusien startup-yrittäjien pitch-kisan finaali.

Tapahtuma jatkuu keskiviikkoon.

Kuva: The Shift, lisää kuvia ensimmäiseltä päivältä (LINKKI).

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille -Lue ilmaiseksi verkossa!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2016