Oululainen radiotutkija palkittiin

Nokian Säätiö myönsi vuoden 2015 tunnustuspalkinnon vuosijuhlassaan Oulun yliopiston professori Matti Latva-aholle, jolla on ollut merkittävässä asema uusien radioteknologioiden kehityksessä ja standardoinnissa. Nokian Säätiö on 20-vuotisen taipaleensa aikana jakanut yli 1 500 apurahaa.

Oulun yliopistossa tietoliikennetekniikan professorina johtajana toimiva Latva-aho on ollut johtavia toimijoita suomalaisessa radioteknologian tutkimuksessa ja kehitysyhteisössä.

Latva-aho tunnetaan edelläkävijänä solukkojärjestelmien fyysisen ja radiolinkkikerrosten vaatimien teknologioiden kehittämisessä ja niiden soveltamisessa 3G- ja 4G-järjestelmiin sekä kehitteillä olevaan 5G-standardiin. Latva-Aho teki aikanaan väitöstyönsä WCDMA-vastaanotintekniikasta, josta tuli osaksi 3G-standardia.

Kuva: CWC
Professori Matti Latva-aho. Kuva: CWC

Oulun yliopistossa hän vetää radioliityntäteknologioihin keskittyvää tutkimusryhmää. Aiemmin Latva-aho on toiminut erilaisissa tutkijatehtävissä Oulun yliopistolla mm. langattoman tietoliikenteen alueella, kahteen otteeseen Oulun yliopiston Centre for Wireless Communications (CWC) -tutkimusyksikön johtajana sekä Tietoliikennetekniikan osaston johtajana.

”Nokian Säätiön hallitus päätti myöntää juhlavuoden Nokia Foundation Award -tunnustuspalkinnon professori Matti Latva-aholle siitä ansiokkaasta työstä, jota hän on tehnyt liikkuvan tietoliikenteen, erityisesti radioverkkoteknologioiden tutkimuksen ja opetuksen eteen, sanoi Nokian Säätiön hallituksen puheenjohtaja Timo Ali-Vehmas.

Nokian Säätiön kunniamaininnan sai tänä vuonna tieto- ja viestintäteknologian uranuurtaja sekä Nokian Säätiön ensimmäinen ja myös pitkä-aikaisin puheenjohtaja Juhani Kuusi arvokkaasta työstään ja omistautumisestaan Nokian Säätiön toimintaan.

Vuonna 2015 Nokian Säätiö jakaa apurahoja yhteensä noin 500 000 euroa. Nokia Säätiö perustettiin Nokia Oyj:n aloitteesta, mutta ei ole toiminnallisesti osa Nokia Oyj:tä. Nokian Säätiön tarkoituksena on tieto- ja teletekniikan tieteellisen kehittämisen tukeminen sekä alan opetustoiminnan edistäminen Suomessa. www.nokiafoundation.com

Lue Matti Latva-ahon puhe Nokia Foundationin 20-vuotisjuhlassa (pdf).