Tamperelainen IoT-talo sai tukea

VTT aikoo toteuttaa teollisen internetin ratkaisujaan tamperelaisen Wirepasin tekniikalla. Yhtiö on hankkinut yrityksen Pino-protokollan tutkimus- ja kehityslisenssin. Sanaa käyttövät jo Ixonos, Nokeval ja Fimecc.

Wirepasin Pino luo VTT:n mukaan langattoman, ns. MESH-verkon yhdistämällä laitteet keskenään helposti ja ilman investointeja perinteiseen verkkoinfrastruktuuriin. Keskenään yhdistetyt laitteet muodostavat itsessään verkon, josta tieto saadaan luotettavasti taustajärjestelmiin ja hyödynnettäväksi.pinoWirepas

’’Tutkimme useita radioteknologiaan perustuvia hajautettuja verkkoratkaisuja, joista päädyimme nimenomaan Wirepasin Pinoon’’, VTT:n erikoistutkija Timo Kyntäjä kertoo.

Kyntäjän näkemyksen mukaan MESH-verkkojen vahvuus, verrattuna esim. perinteisiin mobiili- ja langattomiin verkkoihin, on yhteyspisteiden käyttäytymisen säätäminen ja muuttaminen verkon kulloisenkin optimointitilanteen mukaan.

Toiminnan luotettavuuden lisäksi voidaan tavoitella esimerkiksi virransäästöä tai datavälityksen tehokkuutta.

Wirepasin ratkaisua hyödyntävät Suomessa muun muassa  tuotekehittäjä Ixonos, energiamittareiden Adlon ja teollisuuden lämmönmittaaja Nokeval sekä koneteollisuuden Shok-kesittymä Fimecc.