Lisää latauspisteitä – miten Suomeen lisää sähköautoja?

Suomeen rakennetaan vauhdilla uusia sähköautojen latauspisteitä, mutta sähköautojen määrä on jäänyt edelleen varsin pieneksi. Moni odottaakin valtion tukevan sähköautojen hankintaa verohuojennuksin. Pelkkä ohituskaista Espoon Länsiväylällä ei sitä vielä tee.

Energiateollisuus ry:n (ET) jäsenyritykset haluavat edistää sähköistä liikennettä rakentamalla sähköautojen latausverkostoa yhä useammalle paikkakunnalle.  18 energiayhtiön perustaman Virtapisteen verkostossa latauspisteitä on 16 paikkakunnalla yhteensä yli 80, ja Fortumin verkostossa yli 20 pikalatausasemaa

Sähköisen liikenteen edistäminen on tärkeää liikenteen päästöjen vähentämisen sekä muun muassa kaupunkien ilmanlaadun parantamisen vuoksi. Sähköntuotannon päästöt ovat ajettua kilometriä kohden alhaisemmat kuin polttoaineen jalostamisesta aiheutuvat päästöt.

Sähköisen liikenteen lisäämisessä on edistytty ET:n sitoumuksen tekemisen jälkeen: sähköinen liikenne -hankkeen ylläpitämään tietokantaan ilmoitettujen sähköautojen julkisten latauspisteiden määrä on kahdessa vuodessa noussut 545:een, kun luku vielä vuonna 2014 oli 227.

Latauspisteitä on asennettu eniten Etelä-Suomeen, mutta ne yleistyvät vähitellen myös muualla Suomessa. Esimerkiksi Napapiirin Energia ja Vesi Oy on edistänyt Pohjois-Suomen sähköistä liikennettä asentamalla 14 latausasemaa Lapin teille.

Myös sähkön mikrotuotantoa ostavien sähkönmyyjien määrä on noussut viime vuonna 26:een. ET:n sitoumuksen tavoitteisiin kuuluvat sähköisen liikenteen lisäämisen ja sähkön pientuotannon mahdollistamisen lisäksi muun muassa oppilaitosyhteistyön ja kesätyöpaikkojen tarjonnan edistäminen.

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille -Lue ilmaiseksi verkossa!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2016