Nokia aktivoi LTE-tekniikoita televisiotaajuuksille

Nokia haluaa kehittää  5G:n lisäksi 4G-verkkoja entistä nopeammiksi. Yritys testasi perjantaina Yleisradion ja Qualcommin kanssa LTE-yhteyksiä televisiotaajuuksilla. Alkuviikosta Nokia esitteli LTE-verkon uusia 4,5G- ja 4,9G-kehitysnäkymiä.

Nokia esitteli uutta LTE Supplemental Downlink-tekniikkaa Yleisradion ja teknologiakehittäjä Qualcommin kanssa Nokian Espoon kehityskeskuksessa.  Maailman esimmäisellä LTE supplemental Downlink -kokeella haluttiin todistaa digi-TV-lähetyksen rinnakkaiseloa samalla taajuusalueella.

LTE SDL:llä on tarkoitus tuoda mediapalveluja tablettien ja älypuhelinten käyttäjille, ilman että häiritään samalla taajuusalueella toimivia antenniverkon digi-TV-lähetyksiä. Se tarjoaisi verkko-operaattoreille mahdollisuuden UHF-taajuuksien täysimittaiseen hyödyntämiseen.

’’LTE SDL-teknologia on tärkeä askel. kun halutaan monipuolistaa median julkaisua ja jakelua”, kertoi Enrico Salvatori, Qualcomm EMEA:n johtaja.

Nokian tiloissa järjestetty koe oli osa Euroopan komission ehdotusta uusien rinnakkaisten toimintojen tuomiseen taajuusalueella 470 – 790 MHz (alempi UHF-taajuusalue), jota tällä hetkellä käytetään yleisradiotoiminnassa digitaalisten videolähetysten siirtoon, sekä langattomien mikrofonien tiedonsiirtoon videokanavien väliin jäävissä aukoissa.

Euroopan valtiot ovat viime vuosina vaatineet 700 MHz taajuusalueen käyttämistä liikkuvaan tiedonsiirtoon. Euroopan komissio tukee tätä osana EU:n yleistä strategiaa yleisradiotaajuuksien käytölle.  Suomessa 700 megahertsin taajuusalue onkin tulossa huutokaupattavaksi.

Taajuusalueen 470 – 694 MHz joustavuusvaihtoehto sisältyy Euroopan parlamentin ja komission kuluvan vuoden helmikuussa julkaistuun alustavaan päätökseen 470-790 MHz taajuusalueen käytöstä.

”Qualcommin, YLE:n ja Nokian sitoumus esitellä innovatiivinen tapa UHF-taajuusalueen käytölle on tervetullut”, sanoi Roberto Viola, Euroopan komission DG CONNECT-jaoston pääjohtaja.

Uudenlainen LTE SDL antaa yleisradioyhtiöille mahdollisuuden hyödyntää perinteisten televisioiden lisäksi tabletteja ja älypuhelimia. Samalla voidaan ottaa käyttöön monia uusia palveluja, kuten asiayhteydestä riippuva, henkilökohtainen mainonta, tilaus-TV ja mobiilimaksaminen.

”LTE-kanavia yhdistämällä operaattorit voivat käyttämättömiä taajuuksia hyödyntäen lisätä paluukanavan siirtokapasiteettia”, kertoi Stephan Litjens Nokialta.  Yleisradion toimitusjohtaja Lauri Kivisen mukaan koejärjestely osoitti myös, että useita verkkoja käyttävä jakelu on jo näköpiirissä.

Muutamaa päivää aiemmin Nokia esitteli myös keinoja, joilla 4G/LTE-verkkoja voidaan nopeuttaa. Yritys käyttää näistä kehitysversioista 4,5G Pro- ja 4,9G-termejä erottamaan ne varsinaisista vasta kehitteillä olevista 5G-tekiinoista.

LISÄÄ: Tiedote 2.9.2016 demosta (LINKKI) ja kuvia demotilaisuudesta (LINKKI, twitter) sekä Nokian tiedote 4.9G-tekniikoista (LINKKI).

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkossa!

http://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2016?e=19307983/35580639