BBC:n korttimikro tulee voimalla suomalaiskouluihin

Britannian yleisradioyhtiön ideoima mikroprosessorikortti tulee Suomessa kymmenien uusien koulujen käyttöön. Pientä suoritinkorttia käyttää ohjelmoinnin opetuksessa jo 15 koulua eri puolilla Suomea, syksyllä käynnistyvässä yhteistyössä kouluja tulee 50 lisää.

Isossa-Britanniassa jo miljoona seitsemän -luokkalaista käyttää opettajansa kanssa Micro:bitin opetustyökaluja. Suomessa Helsingin yliopisto on mukana Innokas-verkoston kautta. Yhteistyö tarkoittaa muun muassa laajoja kokeiluja niiden toimivuuden tutkimista.

Brittiläisen Micro:bit-säätiön toimitusjohtajan, amerikkalais-suomalaisen Zach Shelbyn (kuvassa) toiveena on ollut, että jonakin päivänä kaikki koulut voisivat tarjota opettajilleen mahdollisuuden helppokäyttöisiin ohjelmoinnin ja robotiikan opetustyökaluihin.

Helsingin yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan Innokas-verkosto valikoitui Micro:bitin yhteistyökumppaniksi suomalaiskoulujen vinkistä. Innokkaalla on vahva verkosto digitaalisen teknologian opetuskäytön ja sen kehittämisestä kiinnostuneita opettajia.

’’Pilottimme aikana Innokas-verkosto tekee tutkimusta siitä, miten opettajat ja lapset toimivat ja minkä ikäisille oppilaille Micro:bit sopii parhaiten’’, Shelby kertoo.

Suomalaiseen opetussuunnitelmaan digitaalinen teknologia sopii erittäin hyvin, mutta opettajien helppokäyttöiset opetustyökalut puuttuvat. Siksi usein myös innostus lopahtaa helposti. Helpoilla työkaluilla oppilaat oppivat esimerkiksi ohjelmoimaan, rakentamaan robotteja ja luomaan musiikkia.

Ja koska korttia markkinoi Micro:bit on säätiö, sillä on myös toisenlainen tavoite kuin yrityksillä: se haluaa saada poikien lisäksi myös tytöt ja syrjäseuduilla asuvat oppilaat ohjelmoinnin ja robotiikan pariin.

Ensimmäiset kokemukset

Luokanopettajataustainen Lauri Parkkonen työskentelee Joensuun Mediakeskuksessa ICT-ohjaajana ja Innokas-verkoston kouluttajana. Hän on jo pitkään odottanut Micro:bitin kaltaista laitetta, joka ratkaisisi kerralla monta käytännön ongelmaa.

’’Micro:bit on edullinen, helppokäyttöinen ja monipuolinen, siihen ei liity laitesidonnaisuutta ja sitä voi ohjelmoida kuvakepohjaisesti JavaScriptillä tai Pythonilla, Parkkonen listaa. – Lisäksi sitä voidaan käyttää opetussuunnitelman mukaisesti koko peruskoulun ajan alkuopetuksesta yläkouluunää’’, Parkkonen sanoo.

Parkkonen on pilotissaan kokeillut Micro:bitiä muun muassa ensimmäisen luokka-asteen oppilaiden kanssa integroimalla kuvataiteen ja matematiikan opetussuunnitelman sisältöjä. Hän näkee Micro:bitin vahvuutena juuri laaja-alaiset käyttömahdollisuudet osana ilmiöpohjaista opetusta: voidaan esimerkiksi valmistaa oma kompassi ilmansuuntien harjoitteluun ympäristöopin metsäretkelle.

Matematiikan avulla hoidetaan Parkkosen mukaan ohjelmointi, Micro:bit voi olla osa käsityössä valmistettavaa älyvaatetta, kuten esimerkiksi ”kompassihanskaa”. Siihen voidaan ohjelmoida myös muita sen antureita hyödyntäviä ominaisuuksia tai lisätä erillisiä antureita, kuten esimerkiksi lämpötilan mittausta tai valonmittausta ja saada monipuolinen tutkimusväline oppimisen tueksi.

TAUSTAA

Micro:bit Foundation on ollut lokakuusta 2016 alkaen itsenäinen, voittoa tavoittelematon säätiö, jonka perustajia ovat BBC:n lisäksi ARM, Amazon, British Council , IET, Lancasterin yliopisto, Microsoft, Nominet ja Samsung Suomessa yhteistyökumppaneina ovat MeHackIt ja Etteplan, joka sponsoroi pilottia.

LISÄÄ: Micro:bit-nettisivusto (LINKKI, osin suomeksi) ja aiemmat Micro:bit-uutiset Uusiteknologia.fi:ssä (LINKKI) sekä Supercellin Me-säätiön 250 Robbo-pienoisrobotin lahjoitus suomalaiskouluille, Uusiteknologia.fi:n uutinen 5.11.2016 (LINKKI).

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa (LINKKI).

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!