Lisättyä todellisuutta koululaisille

Suomalaisia opetusinnovaatioita viedään jo maailmalle lisätyn todellisuuden ja 3D-tulostuksen avulla. Helsinkiläinen 3DBear-yritys tarjoaa virtuaalisia ympäristöjä. joiden avulla voidaan tuoda kouluihin aivan uudenlaisia oppimiskokemuksia.

Teknologia-painotus tulee kouluihin

Lappeenrannassa aloittaa tänä syksynä kaksi teknologiapainotteista luokkaa. Niissä painotetaan muiden oppiaineiden ohessa teknologisia taitoja. Niiden avulla halutaan harjaannuttaa oppilaiden ajattelua ja ongelmanratkaisutaitoja. Uusien teknoluokkien mallina toimivat Oulun aiemmin aloittaneet teknoluokat.

Microsoftilta uusi käyttöjärjestelmä – kouluihin

Microsoft esitteli eilen koulumaailmaan viritetyn Windows 10 S -käyttöjärjestelmäversion, jossa hyödynnetään Microsoftin Windows-kaupan ohjelmistoja. Samalla Microsoft esitteli uuden ohutkannettavan ja muita opetusta helpottavia tuotteita.

BBC:n korttimikro tulee voimalla suomalaiskouluihin

Britannian yleisradioyhtiön ideoima mikroprosessorikortti tulee Suomessa kymmenien uusien koulujen käyttöön. Pientä suoritinkorttia käyttää ohjelmoinnin opetuksessa jo 15 koulua eri puolilla Suomea, syksyllä käynnistyvässä yhteistyössä kouluja tulee 50 lisää.

Koulumaailmaan oma oskilloskooppi

Keysight tuo markkinoille perustason InfiniiVision 1000 X-Series oskilloskoopit, joiden lähtöhinta on selvästi alle viiden sadan euron. Mallisto kattaa 50-100 megahertsin versiot.

Suomalaiskouluihin ohjelmoitavia pikkurobotteja

Supercell-perustajien Me-säätiö lahjoittaa suomalaisiin kouluihin 250 pienikokoista ohjelmoitavaa Robbo-robottia. Tarkoitus on tuoda kouluille uudenlaisia keinoja opettaa ohjelmointia ja robotiikkaa. Samaan pyrkii BBC Micro:bit-korttitietokoneet Suomeen tuonut Mehackit yhteistyökumppaneineen.

Antureita ja nopeaa dataa kouluympäristöihin

Suomalainen SenCity-hanke etsii yhdessä 6Aika-hankkeen ja Business Oulun kanssa uudenlaisia, käyttäjälähtöisiä digipalveluja Oulun Metsokankaan koulu- ja monitoimitaloympäristöön. Koulun valaistusinfrastruktuuria täydennetään tarvittavilla nopeilla tiedonsiirto- ja anturiratkaisuilla.

Koululaiset testaamaan VR-virtuaalilaseja

Savonlinnassa kehitetään alkavana lukuvuonna uudenlaista virtuaalitodellisuuskoulua. Osa Savonlinnan normaalikoulun oppilaista saa tablettien rinnalle virtuaalilasit. Näin virtuaalitodellisuus VR (Virtual reality) laajenee peleistä myös koulumaailmaan.