Autopilotit rahtilaivoihin – robottialuksiin valmistaudutaan

Suomessa on kehitetty rahtilaivoja varten uudenlaisia navigointijärjestelmiä ja autopilotti, joiden avulla alusta voidaan ohjata automaattisesti. Teknologian tutkimuskeskus VTT tähtää tutkimuksessaan tulevaisuuden etäohjattavien ja autonomisten alusten ohjaamiseen.

Tulevaisuudessa suuriakin rahtialuksia ohjataan tekoälyn ja automaattitoimintojen avulla. Näitä autonomisia aluksia on kuitenkin ammattilaisten kyettävä tarkkailemaan ja ohjaamaan hallitusti maista käsin. Tämä asettaa uusia haasteita autonomisen laivan navigointijärjestelmille, joiden on kyettävä ohjaamaan laivaa eri tilanteissa.

”VTT on tehnyt pitkään autonomisten laivojen luotettavuuden ja turvallisuuden kehitystyötä. Nyt erityisosaamisesta on syntynyt autonomisen aluksen navigointijärjestelmiä”, sanoo VTT:n erikoistutkija Jussi Martio.

VTT:n laivasimulaattori.

Tähän tarvitaan uudenlaista autopilottia, joilla ohjataan liikkuvaa alusta myös erilaisissa väistämistilanteissa meriteiden sääntöjen mukaisesti.

VTT:n kehittämässä Apilot-autopilotissa on kolme tilaa: väyläajo, väistäminen ja hidas joystick-ohjaus esimerkiksi rantautumista varten.

Väyläajossa Apilot ohjaa laivaa ennalta suunniteltua reittiä pitkin. Jos alus havaitsee toisen väistettävän laivan, autopilot vaihtaa heading-tilaan. Tällöin Apilot väistää muuttamalla aluksen suuntakulmaa. Väistämisen jälkeen autopilot palautuu väyläajoon.

Joystick-tilassa kontrolli- ja propulsiolaitteita säädetään sopiviksi hitaita nopeuksia vaativiin olosuhteisiin. Apilot asettaa aluksen haluttuun liiketilaan, esimerkiksi kulkemaan sivuttain laituriin.

Kaikissa tiloissa autopilotti huolehtii, että alus pysyy annetun etäisyyden päässä suunnitellusta reitistä. Jos kyseiset varorajat ylitetään, autopilotti antaa varoituksen ja laiva pitää ottaa etäohjaukseen.

Tekniikan lisäksi laivan automaattisen ohjauksen suunnittelu edellyttää inhimillisten tekijöiden huomioimista. Siksi VTT on selvittänyt ihmisen ja teknologian vuorovaikutusta meriliikenteessä laajemminkin. Tutkimuslaitos on kehittänyt muun muassa uusia konsepteja tulevaisuuden laivojen komentosiltoihin sekä autonomisten laivojen etäohjauskeskuksiin.

Kuva: VTT:n autonomisen aluksen ohjauskeskus.

LISÄÄ: Aiempia itseohjautuvien alusten uutisia Uusiteknologia.fi:ssä (LINKKI)

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa (LINKKI).

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2017