JOT Automationista uusi yritys

Suomessa on aloittanut uusi tuotantotekniikkaa valmistava yritys, kun Veikko Lesosen JOT Automationin yksi liiketoimintayksikkö irtautui omakseen. Uusi Flexmill yhdistää robotiikkaa, konenäköä sekä anturi- ja ohjelmistoteknologiaa esimerkiksi lentokoneteollisuudelle.

Elektroniikkateollisuuden nousun aikana syntynyt JOT Automation on jakaantunut kahdeksi yritykseksi, kun yritys eriyttää yhden liiketoimintayksiköistään.  Flexmill-nimisen yrityksen pääomistajaksi on tullut  suomalainen pääomasijoitusyhtiö VersoVentures. Veikko Lesosen Head Investin omistama JOT Automation jää kuitenkin Flexmilliin vähemmistöomistajaksi.

”On hienoa jatkaa kasvutarinaa. Meillä on pitkät asiakassuhteet kansainvälisillä markkinoilla ja nyt Flexmill voi saada entistä suuremman roolin automatisaatioratkaisujen toimittajana”, sanoo uuden Flexmillin toimitusjohtaja Petri Kosonen.

JOT-taustaisena Flexmill on jo valmiiksi kansainvälinen asema, sillä yrityksen asiakkaina on ilmailun, merenkulun ja energia-alan jättejä. Flexmill tarjoaa esimerkiksi lentokoneteollisuudessa eri komponenttien pintojen viimeistelyyn tekniikkaa.

’’Flexmillin liikevaihdon potentiaali on merkittävä. Lentokoneteollisuudessa tilauskirjat ovat vuosiksi täynnä ja se heijastuu moottorivalmistajiin. Mahdollisuuksia laajentua on myös voimalaitosteollisuuteen ja merenkulun puolella’’, sanoo VersoVenturesin osakas Marko Järvinen.

Flexmillillä on Järvisen mukaan iso etu kilpailijoihin verrattuna. Muut eivät hänen mukaansa pysty yhdistämään automatisaatiota, softaa ja työkaluteknologiaa yhtä hyvin.

Flexmillin pääkonttori on Nurmijärvellä ja myyntikonttori Singaporessa, joka on lentokoneteollisuuden yksi tärkeimmistä keskittymistä maailmassa.

LISÄÄ: Aiemmat JOT Automation -uutiset Uusiteknologia.fi:ssä (LINKKI) *) JOT Automationin myynti kiinalaisomistajalle peruuntui lopulta 2016.

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa (LINKKI).

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!