Teknologiateollisuus synkistelee

Loppuvuoden toiveikkaat odotukset suhdanteen kääntymisestä ovat myöhentyneet, kertoo tuore Teknologiateollisuus ry:n tilauskanta- ja henkilöstötiedustelu. Hyytymisestä kertoo myös lahtelaisen Kempowerin nopeasti heikentyneet vientinäkymät ja äsken aloitetut yt-neuvottelut.

Uutuusselvitys kuvaputkitehdas Valcon noususta ja tuhosta

Vuosikymmenien takainen Suomen valtion, tv-valmistaja Saloran ja japanilaisen Hitachin yhdessä perustama valtionyhtiö Valco Oy:n. Nyt myttyyn menneestä tehtaasta on julkaistu uusi historiateos, jossa pyritään avaamaan yksityiskohtien lisäksi myös, kuinka valtion kannattaisi olla osallistumatta ja tai osallistua yritystoimintaan. Teos on luettavissa netistä vapaasti.

Elektroniikkateollisuuden tilauskertymä viime vuotta korkeammalla

Ukrainan sodan vaikutuksesta taantuman uhka kasvaa suomalaisessa teknologiateollisuudessa, mutta nykyinen tilauskertymä kannattelee vielä. Parhaiten tilauskertymää on saanut sähkö- ja elektroniikkateollisuus, jonka uusien tilausten arvo on selvästi korkeammalla tasolla vuodentakaisesta.

Elektroniikka- ja muu sähkötekninen teollisuus väheni toukokuussa

Tilastokeskuksen tietojen mukaan suomalaisen teollisuuden liikevaihto kasvoi vielä toukokuussa 28 prosenttia viime vuoden vastaavaan verrattuna. Sen sijaan sähkö- ja elektroniikkateollisuudessa toiminta taantui liikevaihtona 11 prosenttia ja myös vienti laski toukokuussa 13,6 prosenttia.

Suomi investoi liikaa seiniin, ei teknologiaan

Suomen investointien heikkous 2010-luvulla selittyy lähes kokonaan sähköteknisen teollisuuden tuotekehityspanosten romahtamisella, ilmenee Etlan uudesta tutkimuksesta. Yritykset kyllä investoivat, mutta painopiste oli siirtynyt teknologiasta rakentamiseen. Nyt pitäisi panostaa yritysten kilpailukykyyn, toimintaympäristö parantamiseen ja työvoiman saantiin.

Elektroniikkatuotanto kasvoi toukokuussa koronasta huolimatta

Sähköteknisen ja elektroniikkateollisuuden tuotanto kasvoi  koronapandemiasta huolimatta toukokuussa Tilastokeskuksen mukaan  huhtikuuhun verrattuna 8,2 prosenttia. Koko teollisuuden tuotanto laski 3,8 prosenttia vuodentakaisesta. Myös koko vienti laski toukokuussa kolmanneksella viime vuoden toukokuuhun verrattuna.

Suomalainen elektroniikkateollisuus kasvaa kohisten

Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotanto Suomessa on kasvanut tammi-syyskuussa peräti 13 prosenttia vuodentakaisesta. Etlan tänään julkistaman tuotantolukuihin sisältyy myös palveluja ja globaalia tuotantoa. EU:ssa tuotantomäärä jäi esimerkiksi aikaan keskimäärin yli kaksi prosenttia edellisvuotista pienemmäksi.

Piifotoniikka uudeksi kilpailuvaltiksi

Tutkimuskeskus VTT vauhdittaa Tampereen teknillisen yliopiston ja yritysten kanssa suomalaisten piifotoniikkatuotteiden kehittämistä ja kaupallistamista. Tavoitteena on tuottaa piifotoniikasta liikevaihtoa Suomeen yli 15 miljoonaa euroa vuoteen 2020 mennessä ja yli 100 miljoonaa vuoteen 2030 mennessä.

JOT Automationista uusi yritys

Suomessa on aloittanut uusi tuotantotekniikkaa valmistava yritys, kun Veikko Lesosen JOT Automationin yksi liiketoimintayksikkö irtautui omakseen. Uusi Flexmill yhdistää robotiikkaa, konenäköä sekä anturi- ja ohjelmistoteknologiaa esimerkiksi lentokoneteollisuudelle.