Aalto ratkomaan robottiautojen ja lennokkien tietoturvaongelmia

Euroopan johtavat kyberturvallisuuden tutkimusorganisaatiot ja Intel Labs yhdistävät voimansa autonomisten järjestelmien tutkimuksessa. Aalto-yliopisto on mukana Intel Labsin CARS-tutkimuskeskuksessa. Hankkeen koordinaattorina toimii Darmstadtin teknillinen yliopisto ja jäseninä ovat Aallon lisäksi  Bochumin Ruhrin yliopisto, Wienin teknillinen yliopisto ja Luxemburgin yliopisto.

CARS-tutkimuskeskuksessa (Collaborative Autonomous & Resilient Systems) -tutkimuskeskus keskittyy ratkomaan autonomisten järjestelmien turvallisuuteen, tietoturvaan ja yksityisyydensuojaan liittyviä ongelmia. Tällaisia järjestelmiä on muun muassa nelikoptereissa ja muissa lennokeissa, tulevaisuuden itseohjautuvissa ajoneuvoissa ja teollisissa automaatiojärjestelmissä.

Esimerkiksi pienkoptereissa  autonomisuus voi tarkoittaa lennon automatisointia ja näkökentän ulkopuolella tapahtuvien lentojen suorittamista. Niiden tietoturvahaasteet voivat syntyä esimerkiksi tilanteessa, jossa se on kuljettamassa tavaraa ja havaitsee vian navigointijärjestelmässään.

Vian havaitseminen saa lennokin laskeutumaan välittömästi, jotta se ei aiheuttaisi vahinkoa itselleen tai muille. Jos hakkeri pääsee tunkeutumaan lennokin navigaatiojärjestelmään ohjaten sen laskeutumaan, lennokki ja sen kuljettama sisältö voivat joutua vääriin käsiin.

Aalto-yliopiston tavoite uudessa tutkimuskeskuksessa on kehittää autonomisten järjestelmien tietoturvaa erityisesti koneoppimisen ja hajautetun yhteisymmärryksen avulla. Hajautettu yhteisymmärrys mahdollistaa luotettavan lopputuloksen järjestelmän eri osien tai toimijoiden kesken, vaikka osa niistä käyttäytyisi väärin vian tai tietoturvahyökkäyksen takia.

”Intel on viimeisen neljän vuoden aikana tukenut mittavasti Aalto-yliopiston Secure Systems -tutkimusryhmää, ja olemme samalla voineet käydä keskustelua paitsi Intelin johdon, myös insinöörien kanssa. Syvällisen yhteistyön johdosta olemme saaneet arvokasta tietoa, jonka avulla olemme voineet suunnata tutkimustamme vastaamaan markkinoiden todellisia tarpeita”, kertoo professori N. Asokan.

Lähes puolentoista miljoonan euron tuki tietoturvan tutkimukseen

Intel Labs on tukenut lähes miljoonalla eurolla Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston tietoturvatutkimusta viimeisen neljän vuoden aikana. Tulevan yhteistyön arvo tullee olemaan yli puoli miljoonaa euroa seuraavan kolmen vuoden aikana.

”Jatkamme mielellämme yhteistyötä Aalto-yliopiston ja professori N. Asokanin kanssa, koska heidän tutkimuksensa keskittyy olennaisiin, käytännöllisiin ja hyödyllisiin teemoihin, ja lisäksi Secure Systems -tutkimusryhmä julkaisee korkealaatuisia tutkimusartikkeleita”, kertoo Matthias Schunter Intel Labsista.

CARS-tutkimuskeskuksen tavoitteena on aloittaa johtavien tutkimusorganisaatioiden välinen pitkäkestoinen yhteistyö, joka parantaa huipputekniikoiden luotettavuutta.

”Kyberturvallisuus on yksi avainmahdollistajista sekä alustataloudessa että koko digitaalisessa yhteiskunnassa. Se on myös olennainen osa älykästä ja autonomista liikennettä. Tekes tervehtiikin ilolla teollisuuden ja akateemisen maailman yhteistyötä, jossa etsitään niin lyhyemmän tähtäimen ratkaisuja oikeisiin ongelmiin kuin määritellään tavoitteita pidemmän tähtäimen tutkimukselle”, sanoo Tekesin digijohtaja Pekka Sivonen.

TAUSTAA:  CARS on Intelin uusi yhteistyöhön perustuva tutkimuskeskus, joka jatkaa Intelin ICRI-SC-tutkimusinstituutissa tehtyä (Intel Collaborative Research Institute for Secure Computing) yhteistyötä. ICRI-SC-tutkimusinstituuttiin kuului Aalto-yliopiston lisäksi Darmstadtin teknillinen yliopisto, ja se keskittyi mobiilisovellusten ja esineiden internetin turvallisuuteen vuosina 2012–2017.

LISÄÄ: Intel-tutkimusinstituutti ICRI-SC (LINKKI) ja Secure Systems -tutkimusryhmä (LINKKI)

Kuvituskuva: IBM

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa (LINKKI).

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue tästä ilmaiseksi!