Junction2017: Voittaja yhdisti Big Datan mobiiliin

Euroopan suurin ohjelmoinnin hackathon Junction pidettiin viime viikonloppuna Aalto-yliopistolla Dipolissa, Espoossa. Tänä vuonna Junctioniin osallistui 1500 koodaria ja suunnittelijaa yli 80 eri maasta. 20 000 euron pääpalkinnon voitti suomalaisopiskelijoiden tiimi Glados videopohjaisella mobiilisovelluksellaan.

“Idea projektiin lähti keskustelusta haasteen asettaman Helsingin rakentamisyksikkö Staran edustajien kanssa. Tällä hetkellä korjaustarpeessa olevien liikennemerkkien tunnistaminen tehdään manuaalisesti. Me halusimme tehdä tästä datankeruusta mahdollisimman automatisoitua ja helppoa”, kommentoi tiimiläinen Andreas Urbanski.

Näin syntyi mobiiliappi, joka tallentaa livevideota ympäristöstä ja tallentaa kuvat gps-sijaintien kanssa sovelluksen tietokantaan. Voittajatiimiin kuuluivat Teemu Taskula, Ville Toiviainen ja Andreas Urbanski.

Viikonlopun aikana tiimit rakensivat eri teemoihin satoja sovelluksia.

Junctionissa koodareilla oli 48 tuntia aikaa rakentaa tiimeittäin uusia sovelluksia ja ratkaisuja yhdessä tapahtuman yhteistyökumppaneiden kanssa.

Tänä vuonna Espoossa oli 13 erilaista kilpailuteemaa, joista suosituimmiksi osoittautuivat terveysteknologia, finanssiteknologia sekä älykäs rakentaminen.

Kolmatta kertaa järjestetty Junction on kasvanut jokaisella kerralla. Jo nyt tapahtuman osallistujista 60 prosenttia tuli ulkomailta.  Ja monella oli mielessä myös pääsy alan työpaikkoihin, sillä ulkomailta tulleista osallistujista 83 prosenttia ilmoitti olevansa kiinnostunut työskentelemään Suomessa.

“Mukaan haki noin 4000 osallistujaa, joista parhaat 1500 osaajaa valittiin mukaan. Olemme myös jo nyt aloittaneet keskustelut seuraavan vuoden Junctionin päätapahtuman kumppanuuksista”, kertoo Junctionin toimitusjohtaja Ville Leppälä.

Koodaritapahtuman tavoitteena maailmanlaajuinen verkosto.

“Seuraava iso askel meille on JunctionX, jonka avulla kansainvälistämme Junctionin kaltaisten hackathonien järjestämisen. Toivomme, että tämä johtaa samanlaisten osaajayhteisöjen rakentumiseen, kuin Junctionin ympärille on Suomessa rakentunut ”, jatkaa Leppälä.

Junction järjestää vuosittain syksyllä päätapahtumansa. Tämän lisäksi Junction järjestää ympäri vuoden pienempiä teknologiatapahtumia. Tulevana vuonna Junction-hackathoneja järjestetään sekä Kiinassa että Japanissa.

Tapahtuman järjestämisessä on runsas joukko vapaaehtoisia (kuvassa).

LISÄÄ: Junction  (LINKKI) ja voittajaprojekti Gladosin projektiesittely (LINKKI) sekä uutinen ja videot tapahtumasta Uusiteknologia.fi:ssä (LINKKI)

Kuvat: Junction 2017

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa (LINKKI).

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2017