Suomen ABB jatkoi tutkimuspanostuksiaan – liikevaihto kasvoi

ABB:n Suomen viime vuoden liikevaihto kasvoi 2,3 miljardiin euroon ja erityisesti kotimaan myynti oli vahvaa. Myös tutkimukseen yritys panosti Suomessa kasvavasti. Yritys laittoi tutkimukseen ja tuotekehitykseen 131 miljoonaa euroa, mikä on 2,5 prosenttia viime vuotta enemmän.

ABB:n myynti Suomeen oli vahvaa. Suomalaisessa prosessiteollisuudessa investoitiin toiminnan ylläpito-, modernisointi- ja kunnossapitoratkaisuihin, mikä näkyi myös Service-liiketoiminnan kasvuna. Myös voimalaitosten modernisointihankkeet sekä meriteollisuuden kauppa vahvistivat Suomen ABB:n tulosta.

”Panostimme viime vuonna digitaalisen tarjonnan kehittämiseen ja lanseerasimme yli 210 ratkaisun ja palvelun ABB Ability -valikoiman. Yli 70 miljoonan kytketyn laitteen sekä 70 000 valvontajärjestelmän asennuskantamme tekee meistä vahvan toimijan asiakkaidemme tukemisessa digitaalisessa muutoksessa”, Suomen ABB:n toimitusjohtaja Pekka Tiitinen sanoo.

ABB:n taajuusmuuttajalinja Helsingin Pitäjänmäellä.

Yhtiö avasi syyskuussa Helsingin Pitäjänmäkeen digitaalisen palvelukeskuksen tukemaan ABB:n asiakkaiden toiminnan digitalisoimista.

ABB Ability -pilvipalvelualustaa hyödyntämällä uusi keskus tukee asiakkaiden toiminnan operatiivista tehokkuutta tuottamalla dataa vuorokaudet ympäriinsä.

Suomen ABB:n työllistämän henkilöstön määrä kasvoi viime vuonna lähes 150 henkilöllä ja oli 5 286.

Uutta henkilökuntaa rekrytoitiin erityisesti meriteollisuuden liiketoimintaan, Vaasassa uuteen kuljetuspalvelukeskukseen sekä tukemaan digitaalisen tarjoaman kehittämisistä yrityksessä. Esimerkiksi ABB:n Ability-ohjelmistoalustan kehittämistiimi toimii Suomessa.

Emoyhtiössä perustilaukset kasvoivat viime vuonna viisi prosenttia, kasvua kaikissa divisioonissa ja alueilla. Liikevaihto kasvoi vain prosentin. Yritys loi viime vuonna myös uutta pohjaa vahvistamalla tuotevalikoimiaan ja vauhdittamalla digitalisointia kaikissa divisioonissa.