Tekoälyä ja antureita wc-istuimeen

Helsinkiläinen Halax on ideoinut Savonian opiskelijoiden kanssa tekoälypohjaisen analyysimenetelmän, jonka avulla olisi  mahdollisuus ennakoida ja estää diabeteksen puhkeaminen. Järjestelmä perustuisi wc-istuimeen, jonka poistoputkeen olisi asennettu kompakti mittausasema verkkoyhteyksineen, Halax kertoo tiedotteessan.

Halaxin  maaliskuussa julkistama menetelmä perustuisi anturijärjestelmään, joka analysoi suolistokaasuja automaattisesti. Näytteenotto sujuu tavallisen wc-käynnin yhteydessä ja tuloksia voidaan jatkossa tarkastella esimerkiksi kännykkäsovelluksen kautta.

Tutkimustyön taustalla on yrityksen mukaan joukko teknologian, fysiikan ja lääketieteen sekä ravitsemusalan ja biokemian asiantuntijoita Cernin tutkimuslaitoksesta Sveitsistä, Savonia-ammattikorkeakoulusta ja Itä-Suomen yliopistosta. Käytännössä Savonian opiskelijat ovat ideoineet mittausta IPD-tuotekehityskurssillaan.

Halaxin tiedotteen mukaan meneillään olevan tutkimuksen ja sen mittaustuloksiin perustuvan neuroverkkomallin avulla voidaan alustavasti arvioida koehenkilön riskiä sairastua diabetekseen. Ratkaisussa analysoimalla voidaan yrityksen mukaan saada tieto käyttäjän riskistä sairastua diabetekseen jo ennen sen puhkeamista ja ryhtyä ajoissa estäviin toimenpiteisiin.

LISÄÄ: Savonian ammattikorkeakoulun tuotekehityskurssi esittelee projektejaan 13.4.2018. Mukana on myös Halaxin toimeksiannosta tehty mediaalikaasujen mittausjärjestelmän kehitysprojekti (LINKKI) ja Halaxin tiedote 23.3.2018 (LINKKI)

*) Päivitetty