Lääketieteellisen seurannan tulevaisuus on uudenlaisissa anturi- ja analysointiratkaisuissa, arvioidaan liitinvalmistaja Molexin ja elektroniikkajakelija Avnetin teettämässä kyselytutkimuksessa. Mukana on tietoa myös suunnittelun ja uusien diagnostiikkalaitteiden markkinoilletuonnin ongelmista ja hidasteista.
Tag: analysointi
Piirivalmistajalta laskenta-algoritmi toimistoihin
Piirivalmistajja Analog Devices on kehittänyt DSP-piirilleen laskenta-algoritmin, jonka avulla voidaan helposti seurata esimerkiksi kamera-antureilla tulevaisuuden toimistojen tilankäyttöä, turvallisuutta ja energiatehokkuutta. Tarjolla on myös helposti käyttöönotettava kokeilusarja ohjelmistoineen.
Parempaa näkyvyyttä ohjelmistokehitykseen
Nokia-puhelimien aktivointitiedot Haminaan
HMD Global tuo Nokia-kännyköiden aktivointi- ja suorituskykytiedot Googlen Haminan datakeskukseen. Ensiksi siirretään uusimpien Nokia mallien tiedot ja vuoden lopulla aiempien päivitettävien mallien tiedot samalla kun Android Q:n käyttöjärjestelmä tulee tarjolle. Siirtoprosessin luvataan saatavan päätökseen vuoden 2020 aikana.
Kemiallinen nenä kehitteillä – tunnistaa saasteet
Suomalaisosaamista Huawein uusimpaan GT-älykelloon
Suomalainen sykeanalytiikkayritys Firstbeat Technologies on ollut mukana kehittämässä Huawein uutta GT -älykellon liikunta- ja hyvinvointiominaisuuksia. Yrityksen monitieteiseen tutkimukseen perustuva analyysi tuottaa henkilökohtaista tietoa stressistä, palautumisesta ja liikunnan vaikutuksista. Jyväskylässä toimiva Firstbeat on suomalainen hyvinvoinnin, huippu-urheilun ja kuluttajatuotteiden parissa toimiva yritys, jonka kehittämä sydämen sykevälianalyysi auttaa parantamaan suorituskykyä ja hyvinvointia. Yrityksen tuotteita hyödyntävät eri tuotteissa huippu-urheilijat…
Analysointityökalu IoT-ratkaisuihin
Tekoälyä ja antureita wc-istuimeen
Helsinkiläinen Halax on ideoinut Savonian opiskelijoiden kanssa tekoälypohjaisen analyysimenetelmän, jonka avulla olisi mahdollisuus ennakoida ja estää diabeteksen puhkeaminen. Järjestelmä perustuisi wc-istuimeen, jonka poistoputkeen olisi asennettu kompakti mittausasema verkkoyhteyksineen, Halax kertoo tiedotteessan.