Tutkimusrahoitusta lisätään 112 miljoonalla eurolla

Hallitus lisää ensi vuoden tutkimukseen ja innovaatiotoimintaan 112 miljoonaa euroa. Panostus antaa toivoa Suomen uudistumiseen, mutta esimerkiksi yliopistojen tilanteeseen ei hallitukselta tullut helpotusta, arvioi Tekniikan akateemiset TEK. Järjestö on esittänyt pitkään 200 miljoonan euron lisäystä.

Tekniikan akateemiset TEK pitää hallituksen budjettiriihen päätöksiä pääosin myönteisinä. Esityksessä  tutkimus- ja kehitystoimintaan lisätään pysyvinä tasokorotuksina 94 miljoonaa euroa valtuuksiin ja 26 miljoonaa euroa määrärahoihin.

Myös Business Finlandin saama 69 miljoonan euron lisärahoitus antaa mahdollisuuksia tehdä uusia keksintöjä ja tutkimusta, jotka voivat uudistaa suomalaista teollisuutta ja palveluja. Hallituksen tarkoituksena on vahvistaa Business Finlandin mahdollisuuksia tukea erityisesti yritysten ja muiden tutkimusorganisaatioiden yhteistyönä tehtävää soveltavaa tutkimusta.

Business Finlandin kansainvälistymisen, viennin ja investointien edistämiseen lisätään kahdeksan miljoonaa euroa ja VTT:n strategisen tutkimuksen vahvistamiseen kohdennetaan seitsemän miljoonaa vuosittaista lisäystä.

’’Olemme olleet pitkään huolissamme VTT:n näivettämisestä ja henkilöstövähennyksistä. Seitsemän miljoonan osoittaminen VTT:n strategiseen tutkimukseen on hyvä merkki, sanoo tekniikan akateemisten toiminnanjohtaja Jari Jokinen.

Päätös antaa Jokisen mukaansa toivoa siihen, että pitkään jatkunut tutkimuksen ja tuotekehityksen alamäki Suomessa voi kääntyä. Toivottavasti valtion esimerkki kannustaa myös suomalaisia yrityksiä investoimaan kotimaahan ja tuotekehitykseen.

Myös Teknologiateollisuusliitto liitto kiittelee budjetin tutkimusrahojen lisäystä.  ”Hallituksen päätös kasvattaa tki-rahoitusta on äärimmäisen tervetullut. Julkinen innovaatiorahoitus on voimakas kannustin yritysten ja yritysverkostojen tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvattamiseen, sanoo Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Jaakko Hirvola.

Hänen mukaansa tarvitaan kuitenkin  yli vaalikausien ulottuvaa ohjelmaa, jotta tutkimus- ja innovaationeuvoston tavoite tki-rahoituksen nostamisesta neljään prosenttiin BKT:stä toteutuu.

”Yritykset panostavat tutkimukseen ja tuotekehitykseen pitkäjänteisesti. Siksi myös julkisten TKI-panostusten tulee olla vakaita ja pysyviä. Tämän tulee olla seuraavan hallituksen ykkösprioriteetti tulevaisuuden kasvua ja työpaikkojen syntyä tavoiteltaessa”, Teknologiateollisuuden Hirvola sanoo.

Ensi vuoden budjettiesityksessä on myös Suomen Akatemian saama 25 miljoonan tutkimuspanostus. Lisäys kohdistetaan erityisesti nuorille tutkijoille. Myös koulutustoimintaan on tulossa lisää rahaa.

Tällä hallituskaudella kovien leikkausten kohteeksi joutuneille yliopistoille budjettiesitys ei tuo kuitenkaan helpotusta. TEK pitää valitettavana, että yliopistoindeksin jäädyttämistä ei peruttu budjettiriihessä.

Korkeakouluille hallitus myönsi vuoden  2018  lisätalousarviossa kymmenen miljoonan euron lisärahoitus koulutuksen laajentamiseen osaajapula-aloilla, kuten ohjelmistoalalla, rakennusalalla, teknologiateollisuudessa sekä sosiaali- ja terveysalalla.

*) Lisätty 30.8.2018 Teknologiateollisuuden komentit.

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – vain kerran kuukaudessa (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!