Pienet liikeanturit tuovat apua keihäsvalmennukseen

Kuortaneen Urheiluopistolla kehitetään uusia keinoja keihäänheittäjien valmennukseen. Nyt avuksi on otettu Suunnon Movesense-liikeanturit ja Solitan data-analyysit. Yhteistyön tulokset ovat esillä torstaina Helsingissä järjestettävässä urheiluteknologian Smash2018-tapahtumassa.

Movesense-moduulien kautta Suunto haluaa tarjota osaamistaan urheiluvalmennukseen. Ensimmäisenä digiratkaisuja tuotetaan suomalaisten lempilajiin keihäänheittoon, jonka suoritukseen liittyvät tärkeimmät parametrit tunnetaan tarkasti.

Vartalon sekä keihään liikettä mitataan, vertaillaan ja analysoidaan. Mittausdataa kerätään keihään lisäksi esimerkiksi ranteesta, lantiolta, rintakehästä ja tukijalan nilkasta.

”Mittarien avulla voin yhdistää tarkemmin heitosta saamaani tunnetta ja käyttämääni tehoa heittojen välillä”, kertoo teknologiaa alusta asti testannut keihäsmies Toni Kuusela. ”Se auttaa parantamaan harjoittelua ja antaa lisämotivaatiota harjoitteluun sisätiloissa.”

Uuden digitekniikan avulla heittäjä saa palautetta heti suorituksen jälkeen. Kuvassa tiloksia purkamassa Pekka Koskela (vas.), Mikko Martikka ja keihäänheittäjä Toni Kuusela.

Uudenlainen valmennuksen digiprojekti on osa Kuortaneen Urheiluopiston kaksivuotista fyysisen suorituskyvyn kehittämishanketta, Human Performance Hubia, joka rahoitetaan osittain Euroopan Aluekehitysrahaston tuella.

”Vartalon liikkeen ymmärtäminen äärimmäistä nopeutta ja voimaa vaativissa lajeissa silmänräpäyksen aikaisissa suorituksissa on noussut huippu-urheilussa tärkeäksi”, kertoo Kuortaneen Urheiluopiston ja koko hankkeen vetäjä entinen pikaluistelija Pekka Koskela.

Hänen vetämässään projektissa hyödynnetään Suunnon Movesense-antureita, joilla mitataan urheilijan ja keihään liikettä suorituksen aikana.

”Olemme ylpeitä voidessamme auttaa luomaan uusia menetelmiä, jotka auttavat suomalaisurheilijoita kehittymään ja menestymään”, iloitsee Terho Lahtinen Suunnon Movesense-tiimistä.

Suunnon Movesense-anturit ovat kehihään lisäksi heittäjän ranteeseessa.

Jatkossa digitaalisia valmennustyökaluja tuotetaan myös muihin urheilulajeihin ja tuodaan laajemman harrastajakunnan saataville.

SUL:n keihäänheiton valmennuspäällikkö Petteri Piiroisen mukaan projekti antaa merkittävää uutta biomekaanista tietoa lajisuorituksen analysointiin.

”Anturit ovat pieniä ja helppokäyttöisiä, joten niitä voi käyttää myös maksimisuorituksessa. Näin voimme verrata heittoja hallissa ja ulkokentällä ja saada niistä palautetta välittömästi”, avaa Piiroinen mittauksen hyötyjä.

”Datan hyödyntämisen mahdollisuudet ovat laajempia kuin koskaan. Haluamme viedä huippu-urheilusta saamaamme osaamista käyttöön myös terveyden ja hyvinvoinnin alueella”, toteaa Solitan Antti Brunni.

Taustaa: Movesense urheiluun ja IoT-ratkaisuihin

Movesense on Suunnon avoin kehitysalusta liikkeen ja fysiologian mittaamiseen. Yritykset ja kehittäjät voivat Movesense-anturin avulla rakentaa esimerkiksi puettavaan elektroniikkaan ja esineiden internetiin liittyviä tuotekonsepteja ilman elektroniikka- ja ohjelmisto-osaamista.

Lisää Movesense-antureista ja muista vastaavista IoT-anturiratkaisuista voit lukea toukokuussa 2018 ilmestyneen Uusiteknologia-lehden  artikkelista, jonka voit lukea sähköisesti  tästä (LINKKI) täysin ilmaiseksi.

Kuvat: Terho Lahtinen / Suunto

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2018/