Reaktorin nanosatelliitti avaruuteen – Suomi 100 odottaa vielä

Ensimmäinen suomalainen kaupallisesti rakennettu nanosatelliitti, Reaktor Hello World, laukaistiin avaruuteen torstaiaamuna Intiasta. Satelliitin taustalla ovat piensatelliittien valmistamiseen erikoistunut Reaktor Space Lab, sekä yrityksen perustajiin kuuluva teknologiayhtiö Reaktor. Suomi 100 -satelliitin luvataan uusimpien tietojen mukaan lähtevän säävarauksin 2. joulukuuta.

Espoon Otaniemessä rakennettu satelliitti kantaa mukanaan VTT:n kehittämää infrapuna-alueen hyperspektrikameraa, jolla voidaan seurata esimerkiksi maailman hiilinielujen kehitystä, peltojen lannoitustilannetta, sekä kartoittaa asteroidien koostumusta.

Tänään laukaistun Reaktor Hello World -satelliitin ja sen Hello World-alustan toiminnasta odotetaan tuloksia lähiviikkojen aikana. ”Olemme iloisia, että pääsimme laukaisemaan satelliitin. Matkan varrella on ollut useita lykkäyksiä kolmansien osapuolien toimesta, minkä vuoksi tätä päivää on odotettu kuumeisesti reilun vuoden ajan”, kertoo Reaktor Space Labin toimitusjohtaja Tuomas Tikka.

Esimerkki rakettien lähetysongelmista on kokenut Suomen 100-vuotissatelliitti, joka on jo vuoden odottanut lähettämistään avaruuteen. Sen piti lähteä jo viikko sitten, mutta uusimpien tietojen mukaan satelliitti pääsee avaruuteen säävarauksin 2. joulukuuta Space-X:n Falcon 9-kantoraketilla.

Kuva: Reaktor

Nyt laukaistu Hello World -satelliitti sai alkunsa teknologiayritys Reaktorin muutama vuosi sitten käynnistämästä avaruusohjelmasta.

Oman satelliittiprojektin avulla Reaktor halusi oppia piensatelliittien valmistuksen, päästä kehittämään avaruusliiketoimintaa, sekä rakentamaan suomalaisen avaruusosaamisen tunnettuutta alan muiden toimijoiden kanssa.

“Satelliitin samaa Hello World -alustaa käytetään myös W-Cubeen, joka on historian ensimmäinen satelliitti, jonka Euroopan avaruusjärjestö on tilannut Suomesta. Kehitteillä on jo useita muitakin satelliitteja ESA:lle sekä kaupallisille kumppaneille”, Reaktorin Tuomas Tikka kertoo.

Reaktorin avaruusliiketoiminnasta vastaava johtaja Juha-Matti Liukkonen kertoo Reaktorin ohjelman saavuttaneen keskeiset tavoitteensa jo ennen satelliitin laukaisua.

Liukkonen uskoo koko avaruusalan olevan valtava mahdollisuus Suomelle.  Lisäksi Reaktor Space Labin tavoitteena on toteuttaa uusia projekteja yhteistyössä kumppaneiden kanssa. Niihin liittyen Liukkonen osallistui myös Suomen uuden avaruusstrategian tekemiseen (ks. alla)

Lisää: Reaktor Space Lab / Hello World (LINKKI) ja muut satelliittiaiheiset uutiset Uusiteknologia.fi:ssä (LINKKI)

Kuvituskuva: Reaktorin Hello World -nanosatelliitti.

Päivitetty 30.11.2018: Uusi lähtöpäivä 2.12.2018

TAUSTAA: Suomeen on tulossa myös uusi avaruusstrategia. Elinkeinoministeri Mika Lintilä ja liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner asettivat viime maaliskuussa työryhmän, jonka esitys luovutettiin viime viikolla ja sen mukaan Suomen tavoite on olla maailman houkuttelevin ja ketterin avaruusliiketoiminnan ympäristö vuoteen 2025 mennessä. Reaktorin lisäksi piensatelliittiosaamisen ohella Suomesta löytyy maailmanluokan osaamista muun muassa erilaisten instrumenttien valmistukseen. Osalla yrityksistä on yli 30 vuoden kokemus alalta.